maanantai 23. huhtikuuta 2018

Heppatyttö Milka 1v


Näin Milkan synttäreiden kunniaksi päätin kokeilla jotakin uutta kuvausympäristöä ja sommittelua. Serpentiinit, villasukat ja pajukissat ainakin on jo kokeiltu, joten miksipä ei kokeiltaisi puista heppapatsasta? Milka oli aina ihmeissään aluksi, mutta juuri silloin se on parhaimmillaan. Ihme että hamsteristakin saa ikuistettua kuvaksi niin monta erilaista ilmettä!

Mutta tosiaan, Milkalla on tänään ensimmäiset synttärit. Milka tuli talouteemme viime elokuussa, n. neljän kuukauden iässä. (hamsterien luovutusikä on 5 viikkoa) Edellisen hamsterini, Minden, kuolemasta oli melkein kaksi kuukautta ja alun perin suunnitelmana oli, ettei hamsuja tulisi enää sen jälkeen. (siihen mennessä niitä oli siis ollut kaksi; Minde ja Nuppu) Kuitenkin jotenkin niin vain kävi, että löysimme itsemme soittelemasta ympäriämpäri Etelä-Suomea löytääksemme minulle hamsterin. Kaikkialla tuntui olevan hamsterit lopussa, kunnes kilautimme Järvenpään Faunattareen. Heiltä löytyi yksi uros, sekä loukkaantunut naaras. Uros oli Milkan veli ja naaras tietysti Milka. Milkalla on vasemmassa korvassa repeämä, kuonossa pieni arpi sekä vatsassakin pari arpea. Nämä olivat tulleet siitä, kun Milkan veli ja Baby M joutuivat tappeluun. Uroksella ei ollut mitään vammoja, mutta Milka oli ottanut vähän osumaa. Eläinlääkärin mukaan nämä eivät vaikuttaneet muuhun kuin ulkonäköön. Kuitenkaan, kukaan ei ollut yli kahteen kuukauteen halunnut ostaa Milkaa, joten se oli laitettu taakse sivuun, josta sitä sai tulla katsomaan jos erikseen kysyi.




Kuinkas ollakaan, tämä oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä. Baby M oli todella reipas ja utelias pieni otus, joka tapitti maailmaa nappisilmillään lattialta, jonne sen boxi laskettiin takahuoneesta. Kymmenisen minuuttia sitä tarkkailtuamme oli ostopäätös tehty. Itse oikeastaan tein sen jo kun näin pikkuiseni ensimmäisen kerran. En ymmärrä miksei kukaan ollut ostanut Milkaa aikaisemmin, mutta minun onnenihan se on.
Milka on todella sosiaalinen hamsteri, eikä ole koskaan vierastanut uusia ihmisiä. Se on utelias, joskus hiukan liiankin. Milka on monta kertaa lähtenyt kiipeämään käsivarttani pitkin niskaani asti, varsinkin ensimmäisen kerran kun se teki niin säikähdin toden teolla. On todella hassua, kun se pystyy muutamassa  jo sekunnissa kipittämään ranteestani selkääni asti. Sitten täytyy vain jotenkin onkia se takaisin kädelle. Kertakaan ei onneksi ole pudonnut!
Milka rakastaa myös kiipeilyä. Muistan vieläkin kun se ensimmäisen kerran meillä ollessaan harjoitteli kiipeämistä, ja tippui ties kuinka monta kertaa alas häkin kaltereista. Siinäkin on kyllä esimerkki siitä, kun tarpeeksi monta kertaa kaaduttuaan ei enää kaadukaan. En tiedä onko se puhdasta idiotismia vai mitä, kun ei tajua lopettaa.




Happy birthday Baby M! <3

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Viikkoni tet-harjoittelijana

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi kirjoittaa tämän postauksen loppuun. Olin siis 26.2-2.3 tet-harjoittelussa eli tutustumassa työelämään. Tet-paikkani oli Tuomalan koulu, noin 50 oppilaan kyläkoulu Tuusulassa. Saadakseni tästä mahdollisimman kiinnostavan varsinkin niille, jotka eivät tetissä vielä koskaan ole olleet, vastaan muutamiin kysymyksiin, joita itse pohdin. Itse odotin tet-jaksoani todella innolla ja saan ilokseni ilmoittaa, että ensi vuonna on kahden viikon harjoittelu edessä!


Missä olin tetissä?
Kuten juuri mainitsin, olin Tuomalan kyläkoulussa Tuusulassa. Oppilaita siellä on noin 50 ja opettajia kolme. Erityisopettaja on paikalla kaksi kertaa viikossa, sekä terveydenhoitajakin talossa on, en nyt osaa sanoa kuinka usein. Keittäjä on joka päivä paikalla. Koska opettajia on kolme, luokkiakin on kolme: ykköskakkoset, kolmosneloset ja vitoskutoset. Kaikki luokat ovat siis yhdysluokkia. 
Tuomalan koulussa on käytössä hiukan erilaiset opiskelumenetelmät, ainakin verrattuna siihen tavanomaiseen alakouluun, jossa minä olin. Oppilaat tekevät maanantaiaamuna yhdessä opettajan kanssa viikkosuunnitelman. jossa sovitaan viikon tavoitteet kaikissa aineissa. Koulukirjoja Tuomalassa ei käytetä ollenkaan, paitsi muistaakseni kielissä ja matematiikassa. Suuri, ellei jopa suurin osa kaikista koulutöistä tehdään sähköisenä, esitelmä-tyylisenä. Tällöin oppilaiden itseohjautuvuus ja oman toiminnan suunnittelutaidot ovat tärkeässä osassa ja kehittyvät. Minulle tällainen tapa opiskella oli täysin vieras ja mullistava. Olin jotenkin jopa hiukan "yllättynyt" siitä, että tällainenkin tapa opiskella on täysin mahdollinen ja toimiva. Oikeastaan kaikki koulun lapset joiden kanssa vaihdoin edes muutaman sanan, vaikuttivat järkeviltä ja koulussa viihtyviltä.

Miksi ja miten hain tet-paikkaani?
Heti kun tet-lappuset saimme käteemme koulussa, kuningasidea hakea Tuomalaan oli syntynyt. En edes muista, oliko idea minun vai äitini. Äitini on siis töissä Tuomalan koulussa, vitoskutosten luokanopettajana. En kuitenkaan saanut tätä paikkaa pelkästään äitini ansiosta, vaan etsin Tuusulan kunnan sivuilta rehtorin puhelinnumeron, ja soitin hänelle. Kerroin reippaasti ja kohteliaasti asiani eikä minun oikeastaan kauheasti tarvinnut perustella, miksi olisin hyvä harjoittelija. Suosittelenkin kaikkia tet-paikkaa hakevia soittamaan tai menemään jopa paikan päälle, antaen mahdollisimman hyvän kuvan mahdolliselle tulevalle työnantajalle. Sähköpostikin voi olla hyvä vaihtoehto, mutta itse kallistuin enemmänkin puhelinsoiton puoleen. Minusta se antoi hyvän kuvan ja uskon vaikuttaneeni järkevältä, kun paikan saanti sovittiin jo heti puhelimessa.
Yksi suurimpia syitä, miksi hain Tuomalaan oli myös se, että pystyn näkemään itseni opetusalalla tulevaisuudessa. Ainakin tällä hetkellä opettajan ura on minulla tähtäimessä ja tiesin saavani harjoittelussani arvokasta kokemusta käytännön työstä alakoulussa. Vaikka päätöksentekoon on vielä matkaa, opettajan ura on yksi suurimmista unelmistani.




Mitä tarkalleen ottaen tein harjoitteluni aikana?
Viikkoni alkoi vitoskutosten viikkosuunnitelman rakentamisella, jonka jälkeen he saivat aloittaa matematiikan itsenäisen työskentelyn. Aamulla pidettiin myös viikon aloituspalaveri (itsekeksitty ilmaisu :) ), jossa sitten suunniteltiin viikolle koko koulun toimintaa, esimerkiksi torstain hiihtoretki 3-6.-luokkalaisille. Tet-viikollani koulussa oli 39 ylimääräistä oppilasta, jotka olivat tulleet Tuomalaan väliaikaisesti Kirkonkylän koulusta sisäilmaongelmien takia. Palaverissä pohdittiin ("vierailevien tähtien" takia) myös ruokailuaikatauluja uusiksi, jotta kaikki omat ja toisen koulun lapset pääsisivät sujuvasti syömään. 
Viikon aikana olin joka päivä ykköskakkosten luokassa yhden tai useamman tunnin auttelemassa matematiikassa, lukemisessa ja yhden tunnin musiikissakin. Matematiikassa minulla oli joka tunnilla oma pieni ryhmä, jossa oli kolme-neljä oppilasta. Menimme atk-luokkaan tekemään tehtäviä, jotta sitten saisin heitä tuettua ja autettua rauhassa. Ihanaa huomata että osaan vielä ykköskakkosten laskuja, haha! Jos jonkinlainen tähtihetkeni viikolta täytyy valita, se olisi varmaankin nämä matikantunnit, jotka osoittautuivat oikein antoisiksi niin minulle kuin oppilaillekin. Toisinaan tarvittu tuki oli nimenomaan auttamista ja neuvomista tehtävän ymmärtämisessä, toisinaan se oli auttamista huomion keskittämisessä tehtävään, kun kiinnostus meinasi oppilailta loppua. 
Oikeastaan, nyt kun mietin tuota tähtihetkeni-juttua, tajusin, että jokaiselta luokalta minulle löytyi lempparihetki tai aihe. Ykköskakkosilla se oli matematiikka, kolmosnelosilla omat työt (eli viikkosuunnitelmassa määritellyt esitelmät ja kirjoitelmat) ja vitoskutosilla englanti. Siitä pääsemmekin toiseen tärkeään hommaani, joka liittyy vitoskutosten englannin projektiin. Heidän oli siis tarkoitus kirjoittaa englanniksi kirje ulkomaille, ihmisille jotka he tuntevat. En ole varma saanko kertoa asiasta tai kyseisistä ihmisistä oikeastaan paljoa, enkä aiokaan. Oppilaat siis kirjoittivat englannin tunnilla lauseita mm. talvilomastaan, luokan uusista kalusteista ja muista yleisistä kuulumisista ja tapahtumista ja minä sitten kirjoitin kirjeen tietokoneella puhtaaksi kooten heidän omat lauseensa yhteen. 
Torstaina, kun kolmoset, neloset, vitoset ja kutoset lähtivät hiihtämään, pääasiassa minun vastuullani oli kahdeksan oppilasta, jotka eivät lähteneet mukaan. He olivat kolmosnelosia, jotka pitivät liikuntatuntinsa ulkona luistelemalla koulun pihassa hiihtämisen sijaan. Talossa oli kuitenkin koko ajan yksi opettaja, joten minua ei todellakaan jätetty sinne yksin. Kun kahdeksikkoni tuli sisälle, passitin heidät tekemään omia töitä ja matematiikkaa, jotta viikon tavoitteet tulevat täytettyä. Välitunnilla olin niinkin lepsu, että päästin heidät pelaamaan liikuntasaliin kpk:t. Jos jotain viikolta opin, niin sen että kpk, eli kaikki polttaa kaikkia -leikki on Tuomalassa kova sana. Minulta tultiin aina kysymään, saako mennä pelaamaan kpk:ta, varmaankin juuri sen takia, että annoin lähes aina luvan. :)
Jotta tästä postauksesta ei tule kilometrin pituista, kerron vielä hiukan näistä oppilaiden "omista töistä", jotka äsken mainitsinkin. Omat työt ovat siis hommat, joita heidän on saatava tehtyä viikon aikana, muuten jäädään torstaina tai perjantaina koulun jälkeen ne tekemään. Omiin töihin kuuluu tietysti matematiikka ja esimerkiksi kolmosnelosilla fiktio-harjoituskirjoitelma, esitelmä vapaavalintaisesta maasta sekä avaruus-esitelmä. Tuomalassa töitä, varsinkaan esitelmiä ei yleensä jaotella oppiaineiden mukaan, sillä niiden olisi tarkoitus olla monialaisia. Kun esitelmät olivat valmiit, ne esiteltiin muulle luokalle. Näin muutaman esitelmän ja pakko sanoa, jo kolmos-nelos-luokkalaiset olivat todella taitavia esittäjiä. 


3-4.-luokkalaisten viikkosuunnitelma


Mitä tykkäsin? 
Hyvää ruokaa! No, se ei tietenkään ollut tärkein asia, mutta ruoka oli kyllä tosi hyvää. Ainakin paljon parempaa kuin omassa koulussani, jos niin voi sanoa loukkaamatta kenenkään tunteita. Kasvisruoatkin olivat huippuja, nam!
Kaiken kaikkiaan koko viikko oli sanalla sanottuna paras, sillä tästä ei työelämään tutustuminen voi kyllä parantua, ainakaan minun henkilökohtaisen kokemukseni perusteella. Tietysti jos opetusala ei kiinnosta, ei siitä voi nauttia täysin rinnoin. Kaikki oppilaat olivat ihania ja aivan huippuja! Oppilaat ja henkilökunta ottivat minut heti osaksi tiimiä ja yhtäkkiä saatoin löytää itseni numeroimasta allu-testejä erityisopettajan kanssa jutustellen. Hänellä on kyllä myöskin niin mielenkiintoinen työnkuva. Opin viikon aikana oikeastaan kaikkien oppilaiden nimet, ainakin heidän jotka olivat paikalla sinä aikana. Perjantaina ykköskakkoset ja kolmosneloset täyttivät minulle ihan palautelappuset, joista tuli minulle hyvä mieli. He ilmeisesti tykkäsivät minusta yhtä paljon kuin minä heistä. (lasten suusta se totuus tulee, eli ilmeisesti olin huippu tyyppi <3) Tet-todistuksenikaan ei olisi paljoa parempi voinut olla, joten olin todella iloinen ja tyytyväinen. Viikon loputtua voin kyllä sanoa, että oli aika haikea mieli jättää kaikki ihanat ihmiset sinne. (annoin heille myös vikana päivänä karkkia, joten nyt he ainakin rakastavat minua, heh) Suurimman osan kanssa kyllä varmasti vielä tavataan!

5-6.-luokka

1-2.-luokka.


Ja kyllä, opettajainhuoneessa on herkkuja. Checked.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Murun koiraystäväkirja

Kuten lupailinkin, tässä onkin sitten Murun koiraystäväkirja-postaus, jossa on siis aivan samat kysymykset (kohdat johon vastataan) kuin edellisessäkin postauksessa, Messin koiraystäväkirjassa. Idea on siis aivan sama kuin edellisessäkin postauksessa, mutta tällä kertaa vastaukset on raapustellut Muru. Sain tämänkin nyt kirjoitettua ja julkaistua, joten nämä tulevat sopivasti viikon julkaisuvälillä. Nämä molemmat postaukset saivat inspiraationsa Aamulta, kiitos hänelle!





Nimeni: Muru, kuten jo kaikki varmasti tiesitte. Oikea nimeni on Nartsukan Arctic Sun, joka siis ilmeisesti liittyy jotenkin aurinkoon ja arktiseen ilmastoon. En ole ihan varma, mutta onneksi minulla on vielä hyvin aikaa opetella enklantia. Minä ja viisi sisarustani omistamme kaikki tuon saman Arctic-alkuliitteen kasvattajanimen perässä, olemmehan me talvipentuja. Minusta se sopii oikein hyvin, ja kaiken lisäksi tykkään talvesta ja auringosta!
Lempinimiäni ovat mm. Mursu (mistähän lie tullut..), Mussu, Mussukka, Murbs, Murmeli, Boss Baby, Likka, Törppö, Murunen, Muro..lista vain jatkuu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Osoitteeni: Messi ilmeisesti kertoi viime viikolla aika tyhjentävästi, mutta itsepäisenä ja fiksuna lapsena kerron tietysti oman versioni. Oikeastaan vain siitä syystä että Messi on nössö eikä tiedä mistään mitään. Asun Mäntsälässä, joka ilmeisesti sijaitsee jossain päin Suomenmaata, mistä sitä tietää. Ja vaikka en tiedäkään, en sitä kenellekään paljasta. Ups..
Yleensä arkipäivisin kun ihmiset eivät ole kotona, huoneiden ovet on suljettu. Minä muka muuten söisin ja tuhoaisin kaiken, jos kukaan ei ole vahtimassa. Niin varmaan. Meillä on siis Messin kanssa käytössämme olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, ylä-ja alakertojen aulat sekä eteinen. Minusta ihan kiva alue, mutta yleensä tyydymme oleilemaan sohvilla tai kodinhoitohuoneessa, jossa kaikki tavaramme ja tietysti ruoka-ja juomakippomme ovat. Kun ihmiset sitten viimein viitsivät ilmaantua takaisin kotiin saamme kulkea kaikkialla talossa kun meitä voi kytätä. Öisin nukun yleensä Airin huoneessa ja sinne Messikin mahtuu. Airin täytyy silloin jättää ovi yksi auki, jotta pääsemme juomaan, joka on kuulemma ärsyttävää kun kaikki katulamput heijastuvat alakerran aulaan. Aika typerä huomio, mutta sen takia emme ihan joka yö pääse Airin huoneeseen nukkumaan. Silloin nukumme yläkerran tai alakerran sohvilla.

Väritys: Niinkin hieno kuin ruskea valkoisin merkin. Ymmärtääkseni siis niin kutsuttu pohjavärini on ruskea, sitten minulla on valkoisia "merkkejä" eli vatsani ja osa tassuistani ovat valkoiset, samoin kuononi ja otsassani minulla on "piirto". Lisäksi kaulani ympäri kulkee valkoinen, aika paksu raita. Joku sanoi sitä joskus huiviksi. Silmäni ovat sekoitus jotain kellertävää, ruskeaa ja vihreää. Useimmiten, kuten tällä hetkellä silmiäni ei edes näe kunnolla pitkän turkkini alta.

Ikäni: 1 vuosi, 2 kuukautta ja 2 päivää. Halusin olla täsmällinen, etten näyttäisi yhtään huonommalta kuin Messi. Ja kyllä, luin sen älykääpiön postauksen. Syntymäpäiväni, eli päivä jona maailmankaikkeus sai viimein kalleimman aarteensa, on 26.12. Airin mielestä se päivä kun hän sai tietää minun olevan tulossa heille ja se päivä kun hän kirjoitti siitä postauksen, oli aivan juuri äsken. Siitä tulikin mieleeni, tämän blogin sisältö oli varmasti jotain kamalan luokattoman roskan ja tylsän aikakausilehden väliltä ennen kuin minä astuin mukaan.

Perheeni: No ihmisperhettä minulla riittää, ja sitten on vielä kaikki heidän ystävänsä ja ties mitkä, jotka täällä ramppaavat edes takaisin. Ota nyt siitä sitten selkoa! Olen pikkuhiljaa alkanut totutella ajatukseen, etten minä ole tämän talon pää vaan mamma. Raskastahan se on tuollainen tajuta, mutta onneksi voin pompotella Messiä niin paljon kuin sielu sietää. Ja sehän sietää!
Koiraperheeseeni kuuluu emoni Luna ja isäni Capu. Luna asuu siskoni kanssa ihan meidän naapurissamme. Lisäksi veljeni asuu myös samalla asuinalueella, joten törmäilemme usein, varsinkin silloin kun olimme pienempiä, järjestelimme aina pentutreffejä. Minulla on siis kaksi veljeä ja kolme siskoa. Isääni en ole koskaan tavannut, enkä muutamaa sisaruksistani en ole nähnyt sen jälkeen kun muutimme eri paikkoihin. Toivon, että se päivä vielä joskus koittaa!
Kuuluuhan perheeseeni myös Messi ja muut maan matoset, hamstereita ne taisivat olla. En oikein ymmärrä niiden elämää, mutta eivätpä ne minua häiritse. Sitä paitsi, ne ovat suurimman osan ajasta häkeissä, kun minä saan mennä viipottaa minne haluan. Haahaa! Noh, onhan se Messikin joskus ihan kiva kun antaa minulle herkkunsa tai leikkii kanssani. Ja Messi on myös hyvä istuinalusta.





Lempivärini: Keltainen. Alun perin minun "teemavärini" piti olla vaaleanpunainen tai pinkki, mutta Airi sai muut ylipuhuttua keltaiseen. Ilmeisesti käyttäen apunaan nimeäni, sillä aurinkohan on keltainen.. Minusta keltainen sopii minulle ihan hyvin, minulla on esimerkiksi keltaiset valjaat (ja toiset valjaani ovat oranssit), hihna ja kaulapanta. Minulla on siis ihan tavallinen Rukan keltainen panta, jotkut saattavat tietääkin sen. Minusta se on kiva!

Lempiruokani: Kaikki syötävä! Rakastan ruokaa yli kaiken, joten voin syödä mitä vain. Kasviksetkin menevät oikein hyvin, vaikka Messi vihaakin niitä. Kaikki porkkanan ja kurkun palaset ovat hyviä, samoin kaikki missä on lihaa. Messillä on kana-allergia, joten minä saan yleensä syödä kaikki kananamit ja -herkut, joita olemme vaikka saaneet lahjaksi jostain. Lisäksi syön oikeastaan kaikkia luita ja namitankoja, koulutusnameja, juustoa, kinkkua sekä tietysti oman ruokani ja hammastikkuja. Minulle voi oikeastaan syöttää mitä vain, sillä vatsani ei mene sekaisin. Kaikista ykkösherkkuni on kuitenkin varmaan possunkorvat, niin kuin Messilläkin. Saamme niitä vain erityistilanteissa jos olemme olleet todella hienosti, joten ne maistuvat aina vain paremmilta, kun niiden saamista täytyy odottaa ja sen eteen on tehtävä jotain.

Lempieläimeni: Lemppareitani ovat varmasti kaikki, joiden kanssa voi leikkiä. Koirat ovat varmaankin parhaita, sillä sellainen minä itsekin olen. Metsässä tai lenkillä olen muutaman kerran nähnyt jäniksen ja nekin vaikuttavat ihan mukavilta veijareilta. Luulen kuitenkin, että ne saattaisivat vain päätyä lautaselleni. Hamstereistamme en ole koskaan oikein välittänyt, joten on vaikea sanoa lempieläintä koirakavereiden lisäksi. Kissojakaan en ole kauheasti tapaillut, yleensä vain säikytän ne pois haukkumalla . Menkööt muualle sähisemään.
Pakko siis sanoa, että lempieläimeni on koira. Koiria on kaikista helpoin ymmärtää, sillä ne ovat sopivan yksinkertaisia minun makuuni. Siis kaikki paitsi minä. Aivoni ovat sen verran kehittyneet, että ymmärrän muiden koirien elämän yksinkertaisuuden. Oma elämäni onkin niin kauhean monimutkaista ja hohdokasta. No, kuitenkin koirat ovat parasta seuraa ja niiden kanssa voi leikkiä ja riehua mielensä mukaan. Minulla onkin paljon korvaamattomia koirakavereita!

Pahin mokani: Minähän en koskaan oikein mokiani tunnusta, vaikka tiedänkin että nyt olen mokannut. Ehkä sen näkee kasvoistanikin, kun olen tehnyt jotain väärin. Yksi pahimpia mokiani oli ainakin äidin uuden valkoisen olohuoneen maton turmeleminen. Se oli kaikkiaan meillä ehkä kaksi viikkoa, jonka jälkeen se meni pesulan kautta kaappiin odottelemaan parempia päiviä. Aluksi olin tainnut vähän niin kuin pissata sen päälle, jonka jälkeisenä päivänä soin paketillisen rusinoita ja oksensin ne sitten siihen matolle. Ihmisten mielestä rusinat eivät ole oikein hyväksi minulle tai muillekaan koirille, ja uskonkin sen sillä oloni oli loppupäivän aika kehno. No, sitten meni varmaan muutama päivä kunnes mattoon ilmestyi punaisia pieniä veriläikkiä, sillä yksi kynteni oli leikatessa alkanut tihkua verta, joka sitten sotki maton. Lisäksi sen päälle tuli toisetkin pissat ja likaisia tassunjälkiä, kun olimme juuri tulleet lenkiltä eikä kukaan ehtinyt kuivata tassujamme ennen kuin Messin kanssa rynnistimme matolle talsimaan. No, sitten alkoi mammalla ilmeisesti toivo huveta, sillä matto vietiin pesulaan.

Kun suutun, niin: En kovin usein suutu, mutta joskus saatan suuttua Messille vaikka leluni viemisestä. Yleensä saan kyllä tahtoni nopeasti läpi tuollaisissa asioissa, kun vähän murahdan. Silloin Messi tajuaa antaa minun leluni takaisin minulle, jolloin kaikilla on sitten taas kivaa. Messi on yleensä myös aika innoissaan kun meille tulee joku kotiin tai vaikka vieraita, joten silloin se saattaa hyppiä innoissaan ihmisten päälle. Silloin usein haukun Messille, sillä se ei osaa ollenkaan käyttäytyä.




Mistä en pidä: En tykkää jos joku halailee liian kauan, esimerkiksi lapset tekevät usein niin, että jäävät roikkumaan kaulaani. Saatan päästää kurkustani pienen murahduksen jos en pidä jostain, mutta onneksi ihmiset silloin tajuavat lopettaa. Tykkään kyllä lapsista ja ihmisistä tosi paljon, mutta joskus he ovat vähän ärsyttäviä. En myöskään tykkää siitä jos kukaan ei huomioi minua vaan Messi vaikka varastaa kaiken huomion tai kun ihmiset keskittyvät vain toisiinsa, vaikka minä olen huoneessa. En oikein tykkää siitä, että kukaan ei rapsuta tai silitä minua.

Mistä pidän: Tässä kohdassa listani oli, valitettavasti, aika samanlainen kuin Messin. Kaikista eniten tykkään kuitenkin huomion keskipisteenä olemisesta. Yleensäkin pyörin ihmisten jaloissa tai änkeydyn viereen tai syliin sohvalle, jotta joku huomioisi ja rapsuttaisi minua. Pidän myös siitä, kun joku juttelee minulle, vaikken ymmärtäisi yhtikäs mitään. Lisäksi kaikki ruoka on mieleeni, varsinkin herkut!

Mottoni: Päätin nyt olla vähän kuin Messi (en ottanut siltä mallia!!!!) ja löysin itsekin pienen Nalle Puhin tekstin. Olkaas siis hyvät.


"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo"


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Messin koiraystäväkirja

Messi on ennenkin tainnut raapustella tänne blogiin jotain pikkupätkiä, mutta nyt se pääseekin kirjoittamaan koko postauksen. Idea tähän tuli Aamulta, kiitos! Alun perin ajattelin tehdä Messille ja Murulle yhteisen ystäväkirjapostauksen, mutta ajatustyötä tämän postauksen taustalle tehdessäni, tajusin että olisi parempi tehdä molemmille omat. Kyseessä on kuitenkin niin erilaiset persoonat, joten vastauksetkin ovat ihan erilaisia. Joten, voitte odottaa toistakin tällaista postausta piakkoin. :) Toivottavasti opitte nyt jotain uutta Messistä!





Nimeni: Messi. Oikea nimeni on Nartsukan Your Best Friend ja se kuvaa minua hyvin! Onhan se vähän hupsu nimi, mutta omistajieni mielestä kai ihan hyvä ja minä tykkään. Olen sellainen kaikkien kaveri ja kaikki tykkäävät minusta, vaikka Muru yrittää aina viedä kaiken huomion. Tietysti onhan minulla niitä fiksuja ja vähemmän fiksuja muita lempinimiä, esimerkiksi: Mersu, Mers, Merbs, Murmeli (tällä nimellä meitä molempia oikeastaan kutsutaan, joten en enää edes tiedä tarkoitetaanko sillä minua vai Murua), Mercedes Benz, Merce, Messu, Messukka, Nössö, Tossukka...

Osoitteeni: Asun Etelä-Suomessa, tarkemmin sanottuna Mäntsälässä. Kotini on aika mukava kaksikerroksinen omakotitalo, joita tällä alueella on muutama muukin. Kotona minulla ei oikeastaan ole mitään omaa petiä tai paikkaa, paitsi kodinhoitohuone, jossa meidän ruokamme ja juomakippomme ovat. Yleensä nukun olohuoneen tai yläkerran aulan sohvalla, lattialla tai Airin huoneessa lattialla tai sängyllä. Ainut paikka mihin emme Murun kanssa saa mennä on mamman ja isin huone, mutta muuten saamme kulkea koko talossa. Silloin kun olin vähän pikkuisempi pentu, en saanut mennä yläkertaan, etten loukkaantuisi portaissa. Sama juttu oli Murun kanssa silloin kun se muutti meille. Voihan possunkorva, siitähän on iäisyys!

Väritys: Ymmärtääkseni rekisterissä lukee valko-ruskea, sillä.. sen värinen minä olen. Kuulemma niin sanottu pohjavärini on valkoinen, ja minulla on ruskeita läikkiä. Minua on sanottu joskus lehmän väriseksi. En kyllä tiedä millaisia lehmät ovat, sillä en ole koskaan nähnyt kunnolla. Iän myötä tassuihini on tullut myös pieniä ruskeita pilkkuja, ties mistä. Silmäni ovat nyt aika kellertävät/vaalean ruskeat. Alun perin ne olivat siniset, sitten kai hiukan vihertävät ja nyt.. noh, tuollaiset.

Ikäni: 2 vuotta, 7 kuukautta ja 13 päivää. Tunneista ja minuuteista en osaa mennä takuuseen, vaikka nekin varmaan jostain löytyisi. Synnyin siis 8.7.15, eli täytän kesällä jo kolme! Hui apua! Ainakin omistajieni mielestä siitä kun tänne muutin, on vain silmänräpäys. Ja onhan aika mennyt huikean nopeasti, sillä jotkut teistäkin saattavat muistaa ne ajat, kun minua ei vielä edes ollutkaan.

Perheeni: Perheeseeni kuuluu tietysti kaikki nämä ihmiset, joita on yleensä kuusi. Onhan niitä sitten vielä kolme lisää, mutta he eivät käsittääkseni asu tässä samassa talossa. Lasken heidän kuitenkin laumaamme. Onhan täällä sitten kolme noita hamstereita, mutta muistan hämärästi myös kaksi aikaisempaa tapausta. En ihan ymmärrä mitä nuo pikkuiset otukset oikein ovat tai miksi ne täällä asustelevat, mutta en valita. Mitä enemmän ystäviä, sen hauskempaa on!
Onhan minulla sitten myös koiraperhe, ja kaikki koiraystävät. Emoni nimi on Coco ja isäni Torres. Isääni en kyllä ole koskaan tavannut, enkä valitettavasti voi enää koskaan tavatakaan. Emoani en oikeastaan muista, mutta olisi varmasi kiva joskus nähdä! Sisaruksia minulla on viisi, kaksi veljeä ja kolme siskoa. Koiraystäviäkin minulla on paljon ja vaikken heitä laskekaan perheeseeni, ovat he tärkeitä. Tärkein koiraystäväni ja perheenjäseneni on kuitenkin "pikkusiskoni" Muru! <3





Lempivärini: Turkoosi ja sininen. Minulla on paljon turkooseja ja sinisiä tavaroita, sillä se väri kuulemma sopii minulle. Kaulapannassanikin on sinistä, ja valjaani ovat jotain sinisen ja turkoosin väliltä. Nyt kun mietin, jopa juomakuppini on sisäpuolelta sininen! Alun perin juoma- ja ruokakuppini olivat molemmat beigen värisiä, mistä pääsenkin kertomaan teille hyvän tarinan. Nyt kuppini ovat hiukan erilaiset. Molemmat ovat beigejä "pohjaväriltään", mutta juomakuppi on siis sisäpuolelta sininen. Sillä on tunnearvoakin, ainakin noille ihmisille, sillä se on äidin koiran, Emman vanha. Harmi etten päässyt koskaan häntä tapaamaan! No, tarina tulee kuitenkin tässä. Olimme tulossa Kolilta tänä kesänä, kun pysähdyimme matkan varrella. Jostain syystä takaluukku piti vielä avata, kai sinne jotain lisää laitettiin, ja räiskis! Hieno kuppini tippui (Airin huonon pakkauksen ansioista) asfaltille ja meni rikki. Olihan se aika harmillista, mutta nykyinen juomakuppini on aivan yhtä hieno!

Lempiruokani: Ehdottomasti possunkorvat!!! Ne ovat harvinaista herkkua ja ehkä siksi niin hyviä. Tykkää tietysti myös kinkuista ja makkaroista, mutta niitä en saa syödä oikeastaan ikinä, sillä niiden suolapitoisuus ei ole hyväksi minulle. Aika mälsää. Tykkään myös kalasta, sillä sitä on jokapäiväisissä ruokanappuloissani. Alun perin söin kanaruokaa, mutta pian ihmiset tajusivat, että minulla on kana-allergia. Tai oikeastaan en saa nyt syödä mitään siipikarjaa. Mitä ikinä se tarkoittakaan. En kauheasti tykkää esimerkiksi kurkusta ja porkkanoista, joita Muru taas voisi syödä loputtomiin. Yleensä se syökin kaikki minulle annetut "rehut". Tai Muru varmaan söisi minun kaiken ruokani, jos ihmiset eivät estäisi. Rakastan kyllä ruokaa eikä minulla ole koskaan ollut ongelmaa syömisen kanssa, mutta jos Murulle jäi vielä nälkä niin kyllä minä voin omastani antaa..

Lempieläimeni: Koirat, sillä sellainenhan minä itsekin olen. Muita lemppareita on varmaankin nuo hamsterit, ovathan ne ihan hauskoja pikku-veijareita. Yleensä olen kuitenkin aina varuillani, jos ne vaikka keksisivät hyökätä. Ja sitten tietysti kaikki syötävät eläimet ovat kivoja, niin kuin pikkupossut ja kalat. Kissoista en niin välitä, joten pysyn turvallisen välimatkan päässä. En todellakaan halua saada kynnenjälkiä kuonooni!

Pahin mokani: Valitettavasti olen mokaillut kerran jos toisenkin, mutta ainakin olen aina oppinut jotain. Pahimpien mokien listaan pääsee ainakin se yksi ainokainen kerta, kun karkasin kotoa biologisen koirasiskoni kanssa, joka oli meillä kylässä. Olin ehkä yksivuotias ja karkasimme yhdessä metsään. Kyllä meidät sitten lopulta löydettiin ennen kuin pimeä ehti tulla enkä sen jälkeen ole uskaltanut karata. Kerta riitti mainiosti!
Muita aika pahoja mokia tapahtui, kun olin vielä pikkupentu. Söin mamman kaikki matot rikki, Airin ratsastuskypärän, koululaukun, jalkarahin kulmaa, lipaston jalkaa, lattialistan ja muutaman kakkupohjankin olen elämäni aikana syönyt. Ja varmaan pari muutakin leivonnaista tai muuta ruokaa, joka ei minulle kuulu. Mamma ei oikein tykännyt, joten nyt olen yrittänyt käyttäytyä paremmin, jottei kenellekään tule paha mieli. Ja kyllähän se vähän vatsassa vääntää, kun syö puolikkaan kakkupohjan. Ei siitä loppujen lopuksi minullekaan niin hyvä mieli tullut.

Kun suutun, niin: Tämä on aika vaikea kohta, sillä en oikein ikinä suutu. Joskus tosin saatan turhautua, kun en tajua mitä tapahtuu. Esimerkiksi silloin kun lapset painivat tai vaikka hyppivät sohvilla. Silloin alan usein haukkumaan, sillä en oikein tajua mitäs se tuollainen käytös on. Ihmiset osaavat olla hämmentäviä, mikä ei aina ole kauhean kivaa.

kaksi eri persoonaani:




Mistä en pidä: En oikein tykkää jos joku rutistaa tai halaa liian kovaa tai liian kauan, vaikka paljon tykkäänkin haleista ja pusuista. En myöskään tykkää siitä, kun Muru tulee istumaan päälleni. Tätä tapahtuu aika usein, eikä Muru tunnu oikein tajuavan etten siitä tykkää, vaikka murisenkin tai yritän potkia sitä pois. Etsisi oman istumapaikan! Loppujen lopuksi, jos joku ihminen ei tule minua pelastamaan Murun takapuolen alta, voi olla että jään sinne. Joskus kuitenkin menen sitten itse etsimään uuden istumapaikan ja odottelen että Muru tulee uudestaan istumaan päälleni.

Mistä pidän: Näitä on paljon! Pidän ruoasta, herkuista, ihmisistä, rapsutuksista, haleista, pusuista, makoilusta, juoksemisesta, uimisesta, huomiosta, leikkimisestä, leluista, luista, vedestä, lumesta, eri vuodenajoista, retkeilystä, metsästä, luonnosta, muista koirista, Murusta, muista vaarattomista eläimistä, lenkkeilystä, vapaa-päivistä, temppujen tekemisestä ja opettelusta, kehuista, lapsista, pehmeistä tyynyistä, trimmauksen jälkeisestä alkuhuumasta, uusista tuttavuuksista, ystävistä, imureista, pelloista, kepeistä.. lista vain jatkuu ja jatkuu.

Mottoni: En osaa supistaa elämänasennettani yhteen lauseeseen, joten valitsin pienen Nalle Puhin
"elämänviisauden". Nämä lauseet kuvastavat hyvin minua, monet ehkä tajuavatkin miksi. :) <3

"Mikä päivä nyt on?" kysyi Nalle Puh. 

"Tänään", vastasi Nasu. 

"Lempipäiväni", sanoi Nalle Puh


lauantai 17. helmikuuta 2018

Ratsastustunnit 8.2.& 15.2.

Tähän postaukseen olen koonnut kahden viimeisimmän viikon ratsastustunnit ja postausta kuvittavat muutama viikko sitten ottamani talvikuvat Sailan poneista ja hevosista.



Torstai 8.2. 

Tällä tunnilla menin Zicolla, jota olin toivonut vaihtelun vuoksi. Minulla ei oikeastaan ollut mitään erityisiä odotuksia tälle tunnille (kuulostaapa hassulta :P), sillä Zico osaa olla todella erilainen joka tunti. Onnekseni oli aivan tyyntä, joten Zico ei pomppinut minne sattuu tuulen säikähtämisen seurauksena. Alkutunnista Zico vähän kyttäili kuten yleensäkin, sillä tuntimme aikaan on näin talvella pimeää. Tunnilla teimme pohkeenväistötehtäviä, joita aloitimme heti alkukäynneissä. Kuten jo mainitsin, Zico oli aluksi vähän jännittynyt, mutta saatuani sen jakamattoman huomion ja keskittymisen tehtävään, alkoi jo mennä oikein hyvin. Teimme pitkillä sivuilla ns. siksak-pohkeenväistöä, jossa ensin väistetään todella loivasti muutama metri pois uralta, sitten suoristetaan ja palataan kaviouralle väistäen. Lyhyillä sivuilla teimme voltteja, joissa Zico olisi niin suuresti halunnut oikoa ja tehdä omia kananmunavolttejaan. Sellaiset perusasiatkin, kuin voltit, saa kyllä tarpeen tullessa vaikeiksi. :D
Zico toimii parhaiten vähän syvemmässä muodossa, jossa se saa hengittää ja keskittyä tekemiseen. Oman kokemukseni mukaan Zico ei enää (ikänsä puolesta) kanna itseään niin hyvin, joten olin heti tyytyväinen, kun se itse kulki pienen pätkän paremmassa ryhdissä.
Ravissa Zico jäi ensin hiukan pohkeen taakse ja jäi hitaaksi lähtiessämme tekemään pohkeenväistöä samalla tavalla kuin käynnissä. Teimme tehtävää molempiin suuntiin ensin kevyessä ravissa, sitten harjoitusravissa. Zicolla on sen verran kiva ravi, että harjoitusravissa tehtävä sujui ehkä paremminkin kuin kevyessä ravissa. Ravi-vaiheessa se olikin jo sen verran rentoutunut niskasta ja oikeastaan koko kehosta, että sain sen keskittymään täysillä tehtävään. Pohkeenväistössä minun oli kiinnitettävä huomiota perusteelliseen suoristamiseen, sillä lähdin liian nopeasti takaisin uralle tai väistin liikaa pois uralta, jolloin kuvio näytti enemmän loivalta kaarelta.
Laukkoja ratsastimme suurella keskiympyrällä, osissa. Zicon kanssa laukkasimme Rebekan ja Hessun kanssa, ensin vasempaan kierrokseen. Vasen laukka on Zicolle helpompi, eikä se yleensä edes laukkaa oikeaan kierrokseen. Tällä kertaa Zicolla oli oikein hyvää talvienergiaa, joten se innostui laukoissa. Oikeaan kierrokseen vaihtaessamme Saila kertoi, että Zico oli aikaisemmin samalla viikolla kokeillut muutamia pätkiä oikeaa laukkaa, joka tarkoitti, ettei oikea polvi ollut kipeä. Nyt nostaessani laukan, Zico nosti todella hienosti oikean laukan, jota en ole sen ennen nähnyt koskaan laukkaavan. Maastossakin se laukkaa avuista huolimatta vasenta laukkaa. Pakko myöntää, että olin aika yllättynyt siitä, miten hienosti se laukkasi ja oli selvästi innoissaankin.
Loppuraveissa teimme isoja pääty-ympyröitä kevyessä ravissa vähän pidemmällä ohjalla. Tässä vaiheessa Zico oli rennoimmillaan, jos niin voi sanoa, sillä sai ravata pitkällä kaulalla ja syvemmässä muodossa. Kaiken kaikkiaan tunti meni todella hyvin ja toivoin Zicoa seuraavallekin viikolle nyt kun olin saanut siihen vähän tuntumaa.


Kalle

Kalle, taustalla Alli

Alli, Fredi, Nalle, Muppe, Poku ja Flika


Torstai 15.2.


Sainkin kuin sainkin toiveeni mukaisesti Zicon tällekin tunnille. Ada meni Fredillä ja toivoi että kirjoittaisin hänestäkin jotain tähän postaukseen, joten ehkä kirjoitankin jos jotain järkevää saan aikaiseksi. :)
Alkukäynneissä teimme aluksi ihan voltteja muutaman kierroksen, jonka jälkeen pääsimme kunnolla tunnin aiheeseen: kolmikaariseen kiemurauraan. Heti selkään päästyäni ja muutaman metrin eteenpäin ratsastettuani huomasin Zicon olevan todella raskas ulko-ohjalle, eikä oikein lähtenyt taipumaan yhtään mistään. Tällä tunnilla myös vanha viholliseni, maahan ja kuvion sisäpuolelle katsominen, iski kyntensä minuun, joka sitten vain pahensi Zicon "vaappumista". En saa päähäni mitään järkevää sanaa kuvaaman oikomista ja ulko-ohjassa roikkumista. Kaiken lisäksi oikeassa kierroksessa ratsastaminen oli aika kurjaa, sillä olin saanut samalla viikolla jäykkäkouristusrokotteen, jonka takia vasen käteni oli vielä hiukan kipeä.
Kolmikaarisella kiemurauralla ratsastamiseni oli vähintäänkin mielenkiintoista. Alkuun Zico halusi oikoa, kyttäillä ja olla taipumatta. Sitä täytyi ratsastaa lähes koko ajan pelkällä sisäpohkeella ja herätellä kuuntelemaan. Tunnilla ei mielestäni ollut normaalista poikkeavia häiriötekijöitä, mutta silti ratsuni keskittyminen herpaantui koko ajan. Teemme tunnilla aika harvoin tämänlaisia tehtäviä, joten Zico saattoi olla hiukan ihmeissäänkin uudesta tehtävästä, jos asian niin voi ilmaista. Tätä tehtävää teimme kevyessä ravissa, niin että toiselle pitkälle sivulle tuli harjoitusravipätkä, molemmilla lyhyillä sivuilla teimme voltit ja A-päädyn kulman jälkeen alkoi kolmikaarinen kiemuraura. En osaa selittää tätä kovin hyvin, mutta ehkä saatte jotain käsitystä siitä, mitä teimme tunnilla.
Laukoissa aloitimme ensin niin, että kaikki laukkaisivat yhtä aikaa. Meitä oli tunnilla huikeat viisi, vaikka yleensä meitä on kolme tai neljä. Tämä ensimmäinen suunnitelma ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, sillä Adan ratsu Fredi (shetlanninponi <3) innostui hiukan turhan paljon ja alkoi ottamaan muita, isompia hevosia kiinni pukkihyppyjen kera. Ada kuitenkin pysyi selässä ja vaihdoimme tehtävää niin, että ratsastimme osissa siirtymisiä. Fredi laukkasi tällöin Vekkiksen kanssa keskiympyrällä ja me muut kolme; Zico, Hessu ja Kalle sen jälkeen. Nostin ensin laukan keskiympyrällä, jonka jälkeen saimme laukata koko uralla. Tälläkin viikolla Zico laukkasi upeasti oikeaa laukkaa! Kuitenkin ensin sai raipalla muistuttaa, jonka jälkeen se sai uutta innostusta tehtävään. Olimme jäämässä aivan liian pienelle kuviolle, sillä jäin katsomaan Zicon sisälapaa. Olen mielestäni tästä ongelmasta koko ajan pääsemässä pois eikä sitä ole esiintynyt vähään aikaan, mutta nyt yhtäkkiä tällä tunnilla jäin katselemaan alas. Tajusin tämän kuitenkin itse aika nopeasti, joten pääsimme isommalle kuviolle. Tässä vaiheessa kun Zico sai tilaa laukata, se innostui ihan kunnolla. Fiilis oli ihan kuin maastossa olisi! Se alkoi jopa ottamaan Hessua vähän kiinni, mutta sain sen ajoissa kääntymään toiseen suuntaan ettei mitään oikeasti edes päässyt tapahtumaan.
Kaiken kaikkiaan tunti ei mennyt ihan niin hyvin kuin viime viikolla, mutta olen silti ihan tyytyväinen. Zico oli innoissaan laukoissa ja ravissakin tuli hyviä pätkiä, joten eikös se ole pääasia?



Viiu

Viiu


Toivottavasti piditte postauksesta! Minulla alkoi eilen viikon (plus viikonloppu) talviloma, jonka jälkeen minulla on tet-jakso, josta teille viime postauksessa kerroinkin. Tässä viikon aikana saattaa tipahdella postaus jos toinenkin tänne blogiin, nyt kun minulla on aikaa kirjoittaa. Torstaina ole lähdössä Ruotsiin, kiinnostaisiko teitä saada matkasta jonkinlainen postaus?


keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Mitä vuosi 2018 tuo tullessaan?

Tämän vuoden ensimmäinen kuukausi on jo vierähtänyt hurjan nopeasti, mutta ajattelin nyt kuitenkin tehdä pienen yhteenvedon tai "ennustuksen" siitä, mitä tulee tapahtumaan vuonna 2018. Uskon, että tästä vuodesta tulee huikea, sillä minulle on avautunut paljon uusia mahdollisuuksia ja varmasti tulee vuoden mittaan myös avautumaan. Opon eli oppilaanohjauksen tunnilla meiltä kysyttiin, millaisia piirteitä tulemme mahdollisesti tarvitsemaan tulevaisuudessa, ammatissa, opiskelussa yms. Vaihtoehtoja oli monta, mutta yksi jäi todellakin mieleeni. Oman osaamisen kehittämistä. Toivon ja uskon, että tämä vuosi tuo tullessaan paljon oman osaamisen kehittämistä, ja siten osaamisen hyödyntämistä ja näyttämistä.

Tammikuuhan tässä on nopeasti mennyt ja ilokseni voin ilmoittaa että sain juuri hankittua tet-paikan! Niille jotka eivät tiedä, tet tarkoittaa työelämään tutustumisen jaksoa, joka meillä kahdeksasluokkalaisilla kestää viisi arkipäivää, n. 30 tuntia työtä. Itse olen menossa Tuomalan kouluun Tuusulaan, joka on siis alakoulu. Siellä on noin viitisen kymmentä oppilasta ja kolme opettajaa sekä koulunkäynninohjaaja. Tet-jaksoni on viikolla yhdeksän, eli heti talvilomani jälkeen. Todennäköisesti kirjoittelen siitä teille jotain.



Huhtikuussa minulla on sitten edessä leiriavustajien koulutusviikonloppu. Mitä tämä tarkoittaa, on siis että menen viikonlopuksi Sailan tallille, jonka jälkeen olen leiriavustaja. Tsimsalapim.
Käytännössä siis viikonlopun aikana opettelen muiden tulevien avustajien kanssa iltatallin ja aamutallin teon, ponien ruuat, pesut, tarhaukset, laitumet, teoriaa yms. Tämä viikonloppu valmistaa minua leiriavustajan kesätyöhön (onhan leirejä sitten talvella, syksyllä ja keväälläkin, joihin voin mennä avustajaksi), jonne olen menossa ensi kesänä. Joten, sen lisäksi että saan pienen koulutuksen kesätyöhöni, opin varmasti paljon uutta hevosista ja niiden hoidosta!

Loppukevät olisi sitten koulun kannalta täyttä rääkkiä, jotta saan kaikki arvosanani sinne minne ne kuuluvatkin ja minne ne haluankin. Muutama kouluaine, esimerkiksi kemia ja historia loppuvat kasin jälkeen, joten molemmista tunnetusti tavoitteena kymppi. Parempi laittaa kaikki peliin jos mahdollisuudet on, kuin sitten katua laiskotteluaan. Opiskelua siis tiedossa.

Heti koulujen loputtua, viides päivä kesäkuuta, lähden kavereideni Annan ja Annen kanssa Kekkolan Kartanoon rippileirille. Kyseessä on ratsastusrippileiri, ainoa tänä kesänä. Se kestää kymmenen päivää, ja jokainen päivä sisältää tunnin ratsastusta ja kaiken rippikoulusisällön, joka normaaleillakin rippileireillä on. Konfirmaatio minulla on 15.7. ja juhlat järjestämme 17.7. Oikeastaan ihan sen takia, että konfirmaatiopäivä on perjantai ja juhlat on sitten parempi järjestää vasta sunnuntaina, kun ehdin lauantaina ja perjantaina laittaa kaikki jutut ja ruoat valmiiksi.



Rippileiristä ja juhlista kun on selvitty, olisi tarkoitus lähteä tänäkin kesänä jo kolmatta kertaa Kolille, näillä näkymin koko perheen voimin. (9 henkeä plus mahdollisesti isovanhempani?) Suunnitelmiemme mukaan olisimme siellä viikon, jonka jälkeen alkaisi sitten minun kesätyöni Sailan tallilla, josta jo äsken hiukan kerroin. Huhtikuussa selviää paremmin, mutta heinäkuun olen nyt alustavasti varannut leireille. Leiriavustajan tehtäviin Sailassa kuuluu todella paljon kaikkea, mitä monissa muissa paikoissa ei. Esimerkiksi aamu- ja iltatallit, ponien pesut ja ruokinnat ovat avustajien vastuulla, samoin kesäihottumaponien (Kalle, Fredi ja Muppe) hoitaminen ja loimittaminen. Lisäksi tietysti leiriläisten auttaminen ja mahdollisesti taluttaminen, poniajo, teoria, iltatoiminta ja paljon muita juttuja. Itse olen käynyt Sailassa nyt reilut kaksi ja puoli vuotta ja käynyt kolmella leirillä. Kaikki kolme ovat olleet huikeita kokemuksia ja voin ehdottomasti suositella Sailan tallia leiripaikaksesi, jos sellaista vielä etsit. Tämänkin kesän leireillä on vielä hiukan tilaa.

No, sitten kun kesä loppuu, alkaa tietysti koulu ja peruskoulun viimeinen luokka. Jatko-opintojakin olen jo miettinyt, mutta se on vielä niin hataralla pohjalla ja muuttujia on tietysti vielä paljon, joten en rupea niistä vielä selittämään. Yhteishaku on minulla kuitenkin vasta 2019 alkuvuodesta. Vaikka nyt tuntuu että siihen on vielä kauan aikaa, on tämäkin vuosi kohta hurahtanut ohitsemme yhtä nopeasti kuin edellinenkin. Loppuvuodesta en osaa oikein vielä mitään sanoa. Lokakuussa täytän viimein sen viisitoista vuotta, mutta muuta ihmeellistä ei nyt tule mieleeni. Syksyllä tai talvella olisi tosin todella kiva matkustaa jonnekin, kun esimerkiksi kesä on minulla täysin buukattu ja keväälläkin on paljon kiireitä. Talvilomalla olen menossa Tukholmaan, mutta muuten kaikki matkustuskuviot merta edemmäs kalaan ovat täysin auki ja harkinnassa. Kuten usein sanon, se nähdään sitten.






sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Takaisinheitto vuoteen 2017

Pohdin todella tarkkaan kirjoitanko tätä postausta ollenkaan. Mietin jopa jonkin aikaa blogin lopettamista. Joulukalenterikin tyssäsi vähän siihen, etten halunnut kirjoittaa mitään tai julkaista kirjoittamiani postauksia, sillä ne olivat mielestäni ihan kauheita. Olen todella itsekriittinen ja perfektionistinen, joten tuntui vain siltä ettei tästä tule mitään. Tuntui yllättävän vaikealta saada ajatukset sanoiksi järkevään muotoon kirjoitettuna. Mietin hetken, että osaankohan edes kirjoittaa enää.
Olen pitänyt blogia (montaakin eri siinä matkan varrella) nyt kolmisen vuotta ja ehkä odotettavaakin on, että aina ei kirjoittaminen nappaa. Olen varmaan jo kyllästymispisteeseen asti selostanut ummet ja lammet monessakin eri postauksessa, kuinka joskus bloggaaminen vain maistuu pahvilta. Eihän mitään jaksa tehdä, jos ei huvita.
Mietin kuitenkin, että mitä arkeni sitten olisi, jos lopettaisin blogini. Kaikki kirjoittaminen on ollut minulle lähellä sydäntä siitä asti, kun opin kirjoittamaan ja lukemaan. Kirjoittaminen ja bloggaaminen on minulle melkein riippuvuus. Ottaessani kuvia mietin, miltä ne näyttävät blogiseinälläni ja mitä haluan sanoin kertoa siitä kuvasta. En kuitenkaan ota stressiä siitä mitä teen, jolloin nautin siitä.
Kolmen vuoden jälkeen olisi hirveän outoa ajatella, ettei tarvitse kirjoittaa mitään. Ei yhtään mistään yhtään mitään. Kuulostaa kauhean kolkolta ja oudolta ajatukselta, ainakin minulle. Kaikki ne kuvat, joita otan joka viikko, eivät pääsisi minnekään kenenkään nähtäväksi.
Joten, kaiken tämän selostuksen avulla halusin sanoa, että täällä minä olen yhä elossa ja jatkan tätä mitä teen. Uskon nyt kertoneeni tarpeeksi tästä asiasta, joten ehkä pääsemme nyt siihen postauksen oikeaan aiheeseen eli vuoteen 2017. Käyn siis kuukausi kerrallaan tapahtumat läpi ja jokaiseen kuukauteen liitän kuvan, joka niitä tapahtumia kuvaa.


 TAMMIKUU



Tammikuussa menimme ensimmäisen kerran katsomaan Murua ja sen viittä sisarusta, jotka syntyivät 26. joulukuuta. Muru siis täytti juuri 1. vuoden! En muista nyt tarkkaan, minkä ikäinen Muru on tuossa kuvassa, ehkä muutaman viikon.
Tammikuu oli aika rento vuoden aloitus, sillä valmistauduimme uuden koiranpennun tuloon niin, ettemme sitten muuta tehneetkään. Vaikka olihan siinäkin haasteensa, kun kaikkea piti ostaa ja miettiä, miten kaikki tavarat saadaan turvaan pennulta ja pentu turvaan tavaroilta. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tällä kertaa oli helpompaa kuin Messin tullessa, sillä kyseessä oli jo toinen koira.
Perheessäni täytettiin tammikuussa myös vuosia, sillä pikkuveljeni Armas täytti 5 vuotta ja pikkusiskoni Alva 10 vuotta. Aika menee niin nopeasti! Muistan vieläkin jokseenkin elävästi sen päivän, kun menimme Armasta katsomaan sairaalaan hänen ollessa parin päivän ikäinen.



HELMIKUU


Helmikuussa sitten meidän pieni pentumme sitten viimein saapui. Messi oli tietenkin todella kiinnostunut pikkuisesta ja pian ne haastoivatkin toisiaan jo leikkiin. Tuo peti, missä Muru loikoilee kuvassa ei ollut ihan niin onnekas. Muru oksensi siihen pari kertaa, pissasi ja taisi kakatakin, jonka jälkeen se päätyi roskikseen. Hieno peti ei ilmeisesti neidille kelvannut, joten mikäs minä siihen olen vastaan sanomaan.
Muru otti heti paikkansa sänkyni alta omakseen ja siellä se taitaa nytkin ottaa torkkuja kun kirjoitan tätä postausta sängylläni. Jo ensimmäisenä päivänä se ryömi sinne leikkimään uudella lelullaan ja se on pysynyt hänen rauhan temppelinään siitä päivästä asti. Historian havinaa, onpas nostalgista.
Helmikuussa kävin myös ensimmäistä kertaa Tallinnassa, uskokaa tai älkää. Olimme voittaneet liput vironlaivalle, jonne sitten suuntaisimme isovanhempien ja serkkujen voimin.


MAALISKUU

tuulista!

Maaliskuussa lentokoneen nokka kääntyi kohti Englantia, jonne matkustin äidin, isin ja pikkusiskoni Adan kanssa. Ensin suuntasimme Manchesteriin katsomaan X-Factor UK Liveä. Showssa esiintyi myös suomalainen Saara Aalto, sillä hän oli mukana X-Factorissa syksyllä 2016. Yövyimme Manchesterissa yhden yön, 5 tähden hotellissa, joka oli ihan huikea!
Sen jälkeen löysimme itsemme junasta, jolla matkasimme muutamaksi päiväksi Lontooseen. Katselimme enimmäkseen nähtävyyksiä ja kävimme Natural History Museumissa. Museoreissu oli todella mielenkiintoinen, vaikkakin järkyttävän kokoisesta museosta ehdimme nähdä vain luonnonkatastrofit- ja dinosaurukset-näyttelyt. Shoppailimme myös paljon, mm. Primarkista, josta sai todella halvalla oikein kivojakin vaatteita ja juttuja. Kaiken kaikkiaan matka britteihin oli oikein mukava!
Maaliskuussa Minde-hamsterini ja blogini täytti kaksi vuotta. 


HUHTIKUU


Huhtikuussa Messi joutui leikkaukseen, kastraatioon. Kymmenen päivää sen jälkeen Messin piti pitää tötteröä päässä, jottei se pääsisi nuolemaan leikkaushaavaa. Leikkaus meni ihan rutiinitoimenpiteenä hyvin, eikä sen jälkeenkään tapahtunut mitään komplikaatiota, kuten haavan tulehtuminen. Leikkauspäivänä Messi oikeastaan vain makoili vilttien alla, sillä oli vielä aika pihalla kaikesta. Lisäksi se sai ruumiinlämpöä alentavaa lääkettä, jonka takia sillä oli kylmä koko ajan. Siksi paljon peittoja! 
Tämän kuukauden aikana tein aika ison päätöksen, sillä aloin kasvisyöjäksi. Tai oikeastaan lakto-ovovegetaariksi, sillä en syö punaista lihaa ollenkaan, mutta kalaa ja siipikarjaa kylläkin. 
Huhtikuussa isoiskoni Ella täytti 15, mutta muuten mitään tajunnanräjäyttävää ei sitten tapahtunutkaan. Muru opetteli koko ajan talon tavoille ja siitä ja Mersusta tulikin oikein hyvät
ystävykset. 



TOUKOKUU

lempikuvani Roomasta! 

Toukokuussa pääsin taas matkustelemaan, suunniteltuani Rooman matkan minulla ja isille. (meidän isä on aina ollut isi, siksi käytän sitä tässäkin vaikka saattaa hassulta kuulostaa. Joskus kutsumme häntä isjeksi, mistälie sekin tullut :) ) Lähdimme siis kahdestaan alle viikoksi Italiaan ja pakko myöntää että se oli varmaankin paras matkani tähän mennessä. Kävelimme paljon ympäri ämpäri, söimme hyvää italialaista pastaa ja pizzaa, lomailimme. Tämä oli oikein virkistävä matka ja pääsin näkemään ihanan Colosseumin! 
Lämpöä siellä oli joka päivä ainakin 25-30 astetta ja aurinko porotti kuumana joka päivä. Itse näin tavallisena valkoisena ja kalpeana suomalaisena paloin heti ensimmäisenä päivänä kasvoista, mutta eipä se menoa haitannut. Tietysti sitten loppuloman aikana paloi myös reidet, sillä käytin shortseja, sekä käsivarret ja niska. Aurinkorasvakaan ei minua näköjään voi pelastaa.  Kuitenkin, huippureissu ja varmasti menen uudestaankin! 


KESÄKUU

oli pakko laittaa tällainen loikoilukuva tallikissa Jonnysta, sillä tältä minä ainakin näytin koko kesäkuun (jos ei juhlia lasketa, sillä siellä panostin hiukan enemmän)

Kesäkuussa alkoi tietysti kesäloma, joka tänä vuonna oli kyllä aika mahtava. Paljon sitä ehtii kahdessa kuukaudessa! Heti koulujen loputtua oli serkkuni valmistujaisjuhlat, jossa tietysti kävimme. Olihan se tavallaan ihan jännittävää pari tuntia autossa istua juhlavaatteissa ajaessamme kohti Jyväskylää. 
Kesäkuussa oli myös äitini valmistujaisjuhlat, sillä hän valmistui Helsingin yliopistosta unelma-ammattiinsa, luokanopettajaksi. Äitini oli siis pari vuotta opiskelijana ja nykyään jo vakituisessa työpaikassa, alakoulussa. Juhlat olivat tosi kivat ja valmistumista juhlittiinkin sitten ihan kiitettävällä määrällä ihmisiä. Luojan kiitos oli hyvä sää ja pystyimme olemaan terassilla ja ulkona, sillä sisällä olisi varmasti tullut hiukan turhan ahdasta. 
Juhannuksen tienoilla olimmekin sitten jo Kolilla, aivan mahtava paikka! Rakastuin siihen jo viime vuonna, kun kävimme ensimmäisen kerran siellä. Molempina vuosina vuokrasimme siis kesämökin sieltä, tänä vuonna hiukan isomman, sillä isompi kööri meitä olikin. Minä, nuoremmat sisarukseni, vanhempani, isovanhempani sekä tätini perhe eli serkkuni. Yhteensä siis kaksitoista ihmistä. Meillä oli kuitenkin todella iso mökki ja mahduimme sinne kaikki todella hienosti. Pääsimme kalastamaan, jopa keskellä yötä, sillä tätini mies on todella hyvä kalastaja ja opetti sitten meitäkin. Olihan siinä oma viehätyksensä yhdeltä yöllä olla vielä järvellä, eikä ole edes pimeää. Itse sain kyseiseltä reissulta ihan reilun kokoisen kuhan, joka maistuikin yllättävän hyvältä. Uimme myös aika paljon, retkeilimme Kolin vaaroilla ja lähellä olevilla luontopoluilla. Kävin myös serkkujeni kanssa Ilomatsissa asti luontoretkellä. Pääsin myös ensimmäistä kertaa kunnon islanninhevosvaellukselle ja vielä koskenlaskuunkin Ruunaankoskille! Kaiken kaikkiaan reissu kesti 10 päivää ja todella toivon, että menemme vielä ensi vuonnakin!
26.6.17 pikku Minde-hamsterini lähti paremmille pähkinämaille.

HEINÄKUU



Heinäkuussa sitten heppaleiriltiin ja lomailtiin. Heti kun pääsimme Kolilta kotiin, suuntasin Sailan tallille ratsastusleirille. Oli todella hauskaa nähdä taas ihmisiä, joihin olen tutustunut hevosten kautta, sekä tutustua muutamaan uuteenkin. Tämä oli kolmas kertani Sailan leirillä, sillä olen käynyt nyt leireillä kesäkuussa 2016, lokakuussa 2016 ja heinäkuussa 2017.
Onnistuin muuten rikkomaan puhelimeni juuri kun olimme lähdössä tallia kohti, sillä se tippui taskustani, jäi auton oven väliin ja tippui sitten asfaltille. Koko puhelin oikeastaan vääntyi ja meni palasiksi, eikä tietenkään enää toiminut. Kuitenkin, sain sitten leirin ajaksi siskoni puhelimen lainaksi.
Kävin myös kahden kaverini kanssa tutustumassa rippileiripaikkaani, jonne olen menossa ensi kesänä. Kerron tästä riparikuviosta tarkemmin ensi postauksessa.
Heinäkuu meni todella nopeasti, lomaillessa. Olimme pääasiassa kotona ja kuukauden loppupuolella aloin jo odottamaan kouluun palaamista.

ELOKUU



Elokuussa palasin tietysti taas kouluun ja aloitin kahdeksannen luokan. Olen yleensä aika innoissani koulun alkamisesta, enkä oikeastaan olisi jaksanut kököttää lomalla enää yhtään kauempaa.
Ada täytti 12 vuotta, ja ratsastustunnitkin alkoivat kesätauon jälkeen. Elokuussa palattiin taas normaaliin arkeen.
Minden ja Nupun kuolemien jälkeen alun perin, meille ei pitänyt tulla enempää hamstereita, mutta toisin kävi. Elokuun puolessa välissä havahduin ajatukseen, että meillähän on kolme uutta hamsteria. Kävi liian raskaaksi elellä ilman, kun pari vuotta edellisiäkin hamstereita katsottiin. Joten, kolme niitä meille kotiutui: Milka, Mocca ja Noomi, eli Tönkkö, Mörri ja Kirppu. :D


SYYSKUU



Onnistuin jotenkin ilmoittamaan itseni syyskuussa estekisoihin, jotka olivat kyllä loppujen lopuksi ihan kiva kokemus. Kisat menivät kyllä aika penkin alle, sillä jännitin niitä aika paljon, kun pitkästä aikaa kisoihin ilmoittauduin. Aluksi ajattelin etten jännittänyt oikein yhtään, mutta radalla oma keskittyminen oli todellakin vaakalaudalla. Nallekin alkoi olla aika väsynyt, sillä oli ennen minua jo hypännyt yhden radan. Kuitenkin, huonoilla teillä ja valmisteluilla onnistuimme jotenkin saamaan puhtaan radan ja sijoituksen.
Kisoissa oli kuitenkin paljon tuttuja, joten oli hauskaa. Ja kokemushan karttuu, varsinkin kun omasta mielestä ei ihan putkeen mennyt. Jotenkin tuollaisissa kisatilanteissa kaikki menee helposti pieleen, vaikken ihmeellisempiä sähläisi. Ehkä pitäisi alkaa kisata enemmän, niin oma toiminta alkaisi rutiininomaistua radalla ja verkassa.


LOKAKUU


Lokakuussa täytin viimein 14, 5. päivä. Lisäksi osallistuin Sailan koulukisoihin, ratana raviohjelma 2005. Osallistuin Vekkiksellä, vakuututtuani treeneissä siitä, että tästä voisi ehkä jotain tullakin. Loppujen lopuksi nämäkin kisat menivät aika penkin alle, mutta sijoituimme onnellisina viidensiksi. Jo verryttelyssä Vekkis jäi pahasti pohkeen taakse, enkä saanut sitä kunnolla heräteltyä enne rataa. Ohjelman aikana Vekkis oli vielä hitaampi pohkelle ja todella tahmainen. Ada oli myös osallistunut näihin kisoihin, Zicolla, ja muistaakseni sijoittui kolmanneksi. Hänellä meni paljon paremmin kuin minulla, mutta olihan siinä omat haastensa Vekkiksellä kisoihin lähteä.
Lokakuussa pääsimme myös Adan ja serkkuni kanssa ratsastustunnille Lahteen, Takkulaan, jonne menimme Adan kummisedän ja hänen naisystävänsä kanssa. Menin kimolla täysiverisellä, joka oli tosi kiva. Nemo, 172cm, oli tosi hyvää vaihtelua hevosiin, joilla yleensä ratsastan. Takkula vaikutti mukavalta tallilta, jossa voisin ehkä käydä uudestaankin.


MARRASKUU


Marraskuussa ei tapahtunut oikein mitään ihmeellistä. Kävin tallilla ratsastelemassa, kuvailemassa kavereitani ja hoitamassa hevosia. Rippileirilleni, joka on ensi kesänä, piti lähettää tiedotelappusia ja sain tietää siitä vielä vähän enemmän. Ensi kesästä tulee kyllä todella huippu!
Marraskuussa veljeni täytti 17.

JOULUKUU




Joulukuussahan oli tietysti joulu, loma ja uusi vuosi. Ratsastuksesta "joulutaukoa" oli kaksi viikkoa, sillä heti välipäivinä hyökkäsimme takaisin tallille.
Kävimme itsenäisyyspäivänä joulumaastossa Sailalla, oli kyllä taas niin hauskaa! Menin Kallella, joka oli oikein innoissaan maastoilusta, joten heitti pari pukkiakin jossain kohdissa. Vähän ikävää oli sitten laukatessa lentää sinne kaulalle, mutta pysyin kyllä kyydissä. Heti alkulenkistä törmäsimme peuraan, joka ilmeisestikin pakeni metsästäjiä, joilla oli juuri jahti käynnissä. Siitä sitten vähän lisäjännitystä matkaan, mutta onneksi emme kuulleet mitään laukauksia tai vastaavaa. Metsästyskoira kylläkin tuli meitä vastaan, muttei alkanut haukkumaan tai mitään.
Juhlimme joulukuussa myös pienimuotoisesti siskoni kaksikymppisiä.



Tähän loppuun haluan vielä toivottaa kaikille ihanaa vuodenalkua ja kiittää Matzua upeasta uudesta bannerista! Täytti ja ylitti kaikki odotukseni. <3






Suositut tekstit