tiistai 26. helmikuuta 2019

Sanoja paperille

Viimeisimmän postauksen olen kirjoittanut kesäkuun puolivälissä 2018, rippileirini jälkeen. Kyseisen postauksen jälkeen on tapahtunut paljon huikeita, aikaani vieviä ja jopa pelottaviakin asioita. Muutaman huippukohdan mainitakseni; leiriavustajan urani Sailan tallilla, joka starttasi viime kesänä, vuokrahevoseni ja peruskoulun viimeinen vuosi. Ysiluokka on kaikella tapaa rasittanut niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta silti se on ollut tähänastisen elämäni parasta aikaa. 
Ajan löytäminen ei mielestäni ole oikeasti ollut suurin ongelma, vaan se, miten suunnattoman vaikealta ´uusi blogiteksti`-painikkeen painaminen on tuntunut. Mitä enemmän aikaa kului, sen vaikeammaksi kirjoittamisen aloittaminen muuttui. Valkoisen paperin pelko. Kaikki kirjoittaminenhan lähtee siitä, että on jotain sanottavaa. Jokin sanottava taas omasta mielestäni tulee siitä, että tietää mitä haluaa ja etenkin mistä haluaa kirjoittaa. Olen erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana etsinyt itseäni pikkuhiljaa muokaten ja myötäillen sitä ihmistä, kuka olen nyt ja kuka minusta tulee. Mainitakseni taas koulunkäyntini, ysiluokalla pohditaan paljon sitä kuka olen ja mikä minusta tulee, varsinkin oppilaanohjauksessa. Ja se on ensiarvoisen tärkeää. Ei vain tulevaisuuden valintojen ja halujen kannalta, vaan sen kannalta mitä tapahtuu nykyhetkessä. 
Nyt kun aloitin tämän kirjoittamisen, tuntuu että sanoja vain tulee. Uskon siis saavuttaneeni jonkinlaisen tavoitteeni, sillä olen saanut intoni kirjoittamiseen ja bloggaamiseen takaisin. Tiedän, että haluan jotain kirjoittaa ja että bloggaaminen on auttanut ajatusteni saamisessa ulos, ja kai ihan suomen kielen hyvässä hallinnassakin. Minulta kesti vain jonkin aikaa tajuta se. 



Koen, että jos aloitan nyt tarinoinnin elämäni nykytilanteesta, se täytyy aloittaa vuokrahevosestani. Hän on hyvin monipuolinen risteytysruuna Galetas, jolta säkää löytyy 163cm. Joinain päivinä Galetas on Kakut, toisina taas Kaapo, Kaapeli, Kaappis, Koni, Kapuccino tai vaikka ihan vaan Poika. Kakut on mukavan lehmänkirjava otus, jolta löytyy myös lehmien yleensä rauhallinen suhtautuminen elämään, mutta myös vauhtia, intoa ja jännitystä aivan tuttuja ja normaaleja asioita kohtaan. Sen kanssa voi treenata koulua, esteitä, lännenratsastusta, harrastaa maastakäsittelyä, ohjasajaa, ajaa kärryjen kanssa, maastoilla tai melkeinpä tehdä mitä tahansa. Itse en ole vielä sen selkään länkkäpenkin kanssa kiivennyt, mutta tiedän että sitäkin on harrastettu. Kaikkea muuta on kyllä kokeiltu, ilman varusteitakin olen jo ehtinyt suljetussa pyöröaitauksessa ratsastamaan. Yhteistyötä on siis tehty viime vuoden kesäkuusta asti. 
Meitä valmentaa tällä hetkellä koulussa ja esteillä oikeastaan joka viikko Karo, vaikka tosin ei olla lumien tultua päästy hyppäämään. Palattiin myös takaisin vanhalle tallille parin kuukauden jälkeen, missä ei esteitä ole. Se on todella sääli, sillä minäkin, vannoutunut kouluratsastaja, innostuin esteistä todella paljon. Nyt jo niiden takia odottelen lumien sulamista josko päästäisiin jonnekin pomppimaan. Loppukesästä hypättiin meidän omaa ennätystä 60-70cm ratana. Nyt kuitenkin sileiden treenillä olemme myös päässeet todella paljon eteenpäin ja minä oikeastaan olen oppinut paljon uutta Karon silmän alla. Kakutissa on super paljon potentiaalia, se on tullut tässä viime aikoina todistettua. Se kaipaa vain ulos kaivamista. 
Kaikkein tärkein asia, mitä olen oppinut Kaappiksen kanssa, on rohkeus ja itsevarmuus. Vaikka ei aina olisi varma siitä mitä tekee, ainakin hevosen pitää luulla niin. Minusta on tärkeää, että pystyy olemaan varma omasta ratsastuksestaan, koska sitä en todellakaan koskaan ole ollut. Tietysti olen tehnyt ja teen koko ajan virheitä hevosten kanssa, pieniä ja vähän suurempia, mutta tärkeintä on oppia niistä. Tie kehitykseen on aina kivinen ja kuoppainen, se on kyllä tämän kanssa huomattu. 





Oikeastaan paljon muita asioita selkeytyy minulle itselleni kuin teille lukijoillekin tässä kevään mittaan, joten voin niistä sitten enemmän kirjoitella. Esimerkiksi yhteishaku, jonka viime viikolla laitoin menemään eteenpäin. Yhteishaussa haetaan siis toisen asteen opintoihin, minä itse lukioihin. 
Leiriavustajuudesta voisin taas tarinoida luoja ties miten kauan, mutta siitä minua kiinnostaisi kirjoittaa ihan kokonaan oma postaus, jossa vähän kertoisin mitä siihen leirin pystyssä pitämiseen tarvitaan ja mitä minun työnkuvaani oikeastaan kuuluu. Uskokaa pois, paljon! Pääni oikein vilisee nyt postausideoita, mikä ehkä onkin ihan hyvä merkki. Ihan sellainen fiilis, kun olisi lapsi karkkikaupassa. 



sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Puolen vuoden matka

Puolen vuoden rippikouluhan oikeasti huipentuu siihen konfirmaatioon ja lopulta rippijuhliin. Itse olin jokseenkin valheellisessa käsityksessä vielä puolitoista vuotta sitten ajatellessani, että sitten sitä mennään rippileirille, tullaan kotiin ja saadaan rahaa enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä varsinkin nyt kun itse on rippikoulunsa ja konfirmaationsa käynyt, tajuaa, että kyllähän se työtä vaati. Kuitenkin, minun rippikouluni ennen leiriä ei sisältänyt ollenkaan tapaamisia muiden riparilaisten kanssa, sillä leiriläisiä oli minun leirilläni aivan ympäri Suomea. Kävin siis rippileirin Mikkelissä, Kekkolan Kartanossa, enkä omassa kotikunnassani, Mäntsälässä. Aloitan tämän postauksen puolen vuoden päästä, jolloin rippikouluni alkoi. 





Joulukuussa sain rippikoulupassini, joka erosi kotikunnassani käyvien passista sen verran, ettei minulla ollut kuin messukäyntejä (ehtoollisjumalanpalvelus), pop-messukäynti, juhlajumalanpalvelus sekä kaksi nuorten iltaa, jotka kävimme kaverini Annan kanssa Wanhan Avoimissa Ovissa, jotka siis pidetään Mäntsälän seurakunnan nuorten talolla, Wanhalla. Olimme ehkä molemmat hieman skeptisiä (mistähän lie johtuu?) sinne menosta, ja olimme menossa ns. pakosta. Kävi ilmi, että siellä oli oikeasti tosi mukavaa. Ensimmäisellä kerralla pelasimme muumi-aliasta ja muita pelejä papin ja muiden nuorten kanssa. Lisäksi tarjolla iltapalaksi oli laskiaispullia. Toisella kerralla sitten pääsimme maalaamaan ihan oikeista kananmunista pääsiäismunia. En ollut ennen maalannut pääsiäismunia, joten se oli todella jännää. Olin varma että onnistuisi rikkomaan munat tai kaatamaan maalia sinne tänne, mutta onneksi niin ei käynyt. Ohjaajat olivat tosi kärsivällisiä, ja saatiin molemmat kaksi munaa maalattua. En tiennyt myöskään sitä, että se olisi niin iso prosessi.

Olen oikeastaan koko pienen ikäni käynyt erilaisissa kirkon ja seurakunnan tapahtumissa, leireillä, kerhoissa, pyhäkoulussa yms. ja täytyy sanoa että oman kokemukseni mukaan kaikissa on ollut ihan super mukavaa ja ihmiset huippuja. Kaikkiin tuollaisiin kannattaa pyrkiä lähtemistä mahdollisimman avoimin mielin, riparille varsinkin.

 Tähän varsinaiseen rippikouluun ennen rippileiriä, kuului myös kasa erilaisia jumalanpalveluksia, pop-messusta pääsiäiskirkkoon ja ns. normaaleihin sunnuntaiaamun messuihin. Messut kestävät yleensä sen puolitoista tuntia ja siellähän oikeastaan vain istutaan, lauletaan, kuunnellaan, rukoillaan, sekä voidaan käydä ehtoollisella. Eli loppujen lopuksi paljon tärkeitä hommia! Itse en käynyt ehtoollisella ennen konfirmaatiotani ollenkaan. Jumalanpalveluksiin kuuluu tietysti aina myös saarna, joka oli kyllä rakennettu tosi helposti lähestyttäväksi. Pointseja niistä Mäntsälän seurakunnalle! Sitten luettiin myös kappale päivän evankeliumista ja lauleskeltiin seisten Jumalan Karitsa. Oikeastaan kaikissa jumalanpalveluksissa on sama kaava, ainakin sunnuntaiaamun messuissa.



pikkusysterit <3


Sitten päästäänkin jo rippileiriin, joka minulla oli 6.-15- kesäkuuta Kekkolan Kartanossa. Leiri oli Hirvensalmen seurakunnan järjestämä, mutta kartano on itseasiassa ratsastuskoulu, jossa järjestetään huippuvalmentajien viikonloppuleirejä ja ihan viikkotuntejakin eri opettajilla. Saavuimme leirille kaikki jo tiistaina 5. päivä, ja yritimme kaikki innossamme asettua taloksi huoneisiimme. Minä majoituin Malviina-nimisessä huoneessa kahden kaverini Annan (sama Anna joka aikaisemmin postauksessa mainittiin) ja Annen kanssa. Pääsimme kaikki myös juttelemaan samana iltana vähän ratsastuksenopettajan, Tiinan, kanssa, joka kyseli kaikkea hevoskokemuksestamme ja päätti meille hevoset keskiviikon tunnille. Ratsastimme kuuden hengen ryhmissä, ja ryhmiä oli neljä ja ne kiersivät. Eli, esimerkiksi kun keskiviikkona olin 1. ryhmässä eli tunti 13-14, torstaina olin 2- ryhmässä eli tunti 14-15 ja niin edespäin. Nelosen jälkeen tuli sitten luonnollisesti taas ykkönen. Lisäksi ne ryhmät joissa ratsastimme, olivat isosryhmämme. Olin Annan ja Annen sekä kolmen muun ihanuuden kanssa A-ryhmässä Nellan hellässä huomassa.

Yritän nyt jotenkin hahmotella teille jokaisen päivän ohjelman, vaikka minä hölmönä en ole tainnut koskaan ottaa siitä kuvaa, sillä se oli aina aulassa esillä hevoslistojen kanssa :)) Aikataulut siis noin-aikoja.

8.20 herätys
8.30-9.30 aamupala
9.30 lipunnosto
-> 11.00 oppitunti
pikkutauko
-> 12.30 oppitunti
12.30 lounas
13-14 1. ryhmän ratsastustunti/päivävapaa
14-15 2. ryhmän ratsastustunti/päivävapaa
15-16 3. ryhmän ratsastustunti/välipala ja lauluhetki
16-17 4. ryhmän ratsastustunti/isosryhmät,
17.00 illallinen
18.00 koonti (puhutaan päivän aiheista eli oppitunti)
19.00-> vapaa-aikaa, uimaan, saunaan, palju.. (usein alkoi jo ennen seitsemää)
20.30 lipunlasku, iltapala
21.00 iltaohjelma, iltahartaus, iltarukous
22.30 iltapesut ja-pusut
23.00 hiljaisuus

Tämäkin kaipaa ehkä hiukan selittämistä. Eli, jos ratsastaa kolmosryhmässä jää välipala ja lauluhetki väliin, mutta on kahden ensimmäisen ratsastustunnin ajan päivävapaa. Jos taas nelosryhmässä, on päivävapaa, mutta isosryhmä jää sinä päivänä väliin. Ykkös-ja kakkosryhmässä olevat osallistuvat kaikkiin ohjelmiin, mutta päivävapaa on lyhyempi.
Riparilla piti tietysti myös suorittaa ulkoläksyjä. Ne saatiin heti keskiviikkona ensimmäisellä oppitunnilla. Ulkoläksynä on Isä Meidän-rukous, pienoisevankeliumi (Joh 3:16), uskontunnistus, Herran siunaus ( Herra siunatkoon teitä ja...) sekä Kymmenen Käskyä. Ne pystyi suorittamaan papille tai isoselle. Itse onnistuin jotenkin suorittamaan ne heti torstain tunnilla, sillä olivat minulle kaikki jo aika tuttuja ja minulla on ainakin omasta mielestäni tosi hyvä muisti juuri tuollaisissa jutuissa. Neuvoni kaikille, joilla ripari on vielä edessä on, että kannattaa suorittaa ne mahdollisimman nopeasti pois alta niin ei ainakaan tarvitse niistä stressata. Kaikki meidän riparilla ainakin sai ne ajoissa suoritettua, joten ei sitä oppimistakaan kannata jännittää tai stressata.




Kuvassa Aapo ja Vilma :)

Riparilla meillä oli siis yhdeksänä päivänä ratsastusta, eli yhdeksän tuntia. Menimme enimmäkseen koulua, ja sitten meillä oli kaksi puomituntia ja yksi maasto. Riparin ratsastuksia rakennettiin tosi paljon ryhmän toiveiden mukaan, mikä oli tosi kivaa. Menin keskiviikkona ja torstaina Hanno-nimisellä aika kylmäverisellä ruunalla, joka ei ollut ollenkaan minun tyylinen. Se oli omalla tavallaan hyvin huumorintajuinen heppa, joka muodostuikin ripariryhmämme omaksi vitsiksi. Ratsastin Hannolla myös maaston jossa siltä kyllä löytyi vähän turhankin paljon vauhtia. Menin sillä myös kolmannen koulutunnin, jossa tehtiin väistöjä ravissa ja laukassa. Hannon kanssa ei sujunut mitenkään kovin hienosti, mutta tuli muutama onnistunutkin väistö.
Toisen puomitunnin menin aivan ihanalla Pätkiksellä, joka oli rautias aika kevyt heppa, rotua en nyt millään muista. Pätkis oli kyllä sellainen minulle sopiva menopeli, jolla menin myös koulutunnin, jossa tehtiin pidennyksiä ja lyhennyksiä. Ihan super hyviä tehtäviä! Laukoissa tehtiin verkkojen jälkeen niin, että jokainen tuli yksitellen Tiinan ympärille pääty-ympyrälle, jota sitten pikkuhiljaa laukassa lähdettiin pienentämään ja hevosta kokoamaan. Sain Pätkiksen tosi pikkuiselle voltille, vaikka se onkin ihan kunnon hevosen kokoinen hevonen.
Vastalaukka-tunnin menin Peikolla. Harmittaa hiukan, etten päässyt menemään sen kanssa enempää, sillä se oli aivan todella mukava. Teimme tosi kivaa tehtävää laukassa, pitkillä sivuilla laukan pidennys, sitten taas kootaan harjoituslaukkaan, kulmasta täyskaarto ja vastalaukkaa kulmaan asti, jonka jälkeen ravin kautta uusi laukka. Siten suuntakin vaihtui jokaisen pitkän sivun ja täyskaarron jälkeen. Peikko oli sinänsä aika yksinkertainen ja todella kuuliainen hevonen, mutta tuota tehtävää oli sen kanssa mukava ja mutkaton tehdä.
Meillä oli myös toinen vastalaukkoihin painottunut tunti, jossa mentiin itsenäisen verkan jälkeen kaikki isolle kahdeksikolle. Aloitimme kevyessä ravissa. Sen toinen puoli mentiin normaalisti asettaen ja taivuttaen sisään, ja toinen puoli sama asetus kuin aikaisemmalla puoliskolla, eli ulospäin. Menin kyseisein tunnin Hassella, joka oli myös ihan mukava menopeli, mutta ei ihan sataprosenttisesti kemiat ja visiot kohdanneet. Hassea piti verrytellä aika kauan, ennen kuin se alkoi taipua hyvin varsinkin ulospäin. Sitten nostettiin laukka ja sama homma. Menin ensin muutaman kierroksen laukkaa toisella puolella kahdeksikkoa, sillä puolella jossa taivutettiin sisään. Sitten lähdin vastalaukkaan ja muutaman kerran Hasse rikkoi, mutta toiseen suuntaan sujui paljon paremmin kun saimme molemmat homman jujusta kiinni.
Toisella puomitunnilla menin Touholla, ja meillä oli siis ihan kunnon radatkin pystyssä, mutta vain puomien kanssa. Touhon kanssa meni taas aika nätisti päin puuta. En saanut ollenkaan kiinni sen toiminnasta, Touholla tuntui olevan aika pitkät piuhat ja paikka paikoin oli jopa laiska. Kyseinen puomitunti oli ehkä jopa huonommin mennyt kuin Hannon kanssa menneet tunnit.


Pinni-mummo

Pätkis ja Jenna

Taru ja Pikku-Sera


Touho

Olivia ja hänen Pallo-poninsa

minä, Pätkis ja joku asia joka nauratti

Peikko

Iris ja hänen Goldinsa

Elle ja Hasse


Pallo

Hanno

Nalle ja Jenna

Susanna ja Cassu

Laura ja Peikko

Laura ja Peikko

Amanda H ja Pätkis

Elle ja Zorro

Ada V ja Pätkis

Elviira ja Hasse

Vilma ja Aapo

Amanda H ja Goofy

Susanna ja Noppis

Venla ja Hasse


Ripariin tietysti kuului paljon muutakin kuin vain ratsastelut ja ulkoläksyt. Meillä oli hyvää ruokaa, ihanaa henkilökuntaa, varsinkin pappi perheineen ja Kekkolan omistaja, super ihanat isoset ja yövahti sekä jotenkin kaikki oppitunnitkin tuntuivat todella kiinnostavilta. Kekkolan puitteista niin tallissa kuin itse kartanosta en voi sanoa tarpeeksi hyvää. Ihan unelmapaikka, jonne lähtisin koska tahansa uudestaan. Kiitos huikeasta riparista kaikille siellä olleille ja sen mahdollistajille!




torstai 14. kesäkuuta 2018

Tilannekatsaus

Alun perin minun oli tarkoitus tehdä jonkin näköinen päivitys tilanteesta ja kertoa vähän kuulumisia, mutta nyt yhtäkkiä ollaankin jo kesäkuussa. Aioin kirjoittaa postauksen ennen kuin lähden riparille, ja kertoa viimeisistä kouluviikoista ja kolmen päivän kesätyöjaksostani Kakkutalo Gilanissa Järvenpäässä. Onhan se parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joten, tässä jotain viime viikoista.


Ennen koulun loppumista, olin siis seitsemän päivää Tuomalan koulussa suorittamassa vapaavalintaista tet-jaksoa. Harjoittelu meni todella kivasti, vietin eniten aikaa ykköskakkosten kanssa aikalailla kaikilla eri tunneilla. Tuomalasta voit lukea enemmän tästä postauksesta.
Koska kyseessä olivat koulun viimeiset kaksi viikkoa, oppilaat suunnittelivat ja harjoittelivat ahkerasti kevätjuhlaesityksiä ja tekivät kaikki vuoden vielä keskeneräiset työt loppuun. Auttelin eka- ja tokaluokkalaisia paljon matikassa ja olin lukutunneilla apuna. Kakkosluokkalaiset tekivät myös viikon aikana oppika-testin, joka sisälsi pääasiassa kysymyksiä tietotekniikkaan liittyen. Olin sen tekemisessä kahden oppilaan lukuapuna, sillä testi sisälsi 18 sivua ja aivan liikaa lukemista.. :D
Pääsin myös pitämään ykköskakkosille liikuntatunnit kahtena eri päivänä. Pääasiassa leikittiin, mm. purkkista, banaanihippaa, viimeinen pari uunista ulos-leikkiä ja pohjantuulta. Oli todella hauskaa! Ollessani välituntivalvojana yhtenä päivänä ykköskakkoset pojat opettivat minulle kaksi uutta leikkiä, nurkka- ja peilijussin. Leikin yhden erän mukana ja keskityin sitten taas lapsosten vahtimiseen. Lähes joka päivä harjoittelimme tai suunnittelimme kevätjuhlaesityksiä. Ykköskakkoset päättivät tehdä kaksi erilaista näytelmää; toinen kertoo eläimistä ja toisessa on aiheena kauhu. Heillä oli niin hyviä ideoita, että ihan harmittaa, etten nähnyt esityksiä juhlassa! Kolmosneloset taas tekivät oman elokuvan (vaiko parikin?) ja vitoskutoset videon leirikoulustaan.
Pääsin myös ykköskakkosten kanssa pelaamaan erityisopettajan luokse.
Kolmosnelosten ja vitoskutosten kanssa en päässyt viettämään ihan niin paljon aikaa, mutta tulin siihen tulokseen, että koulun juniorit tarvitsivat apuani eniten.



Kesälomaa edeltävällä viikolla olin Järvenpäässä Kakkutalo Gilanissa kesätöissä. Niin sanottuja puolia Gilanissa on kolme: myymälä, leipomo ja keittiö. Itse olin koko ajan leipomossa, tosin välillä vein kakkuja myymälän puolelle. Kakkutalo Gilanissa myymälän puolella on siis myös aamupala- ja lounasravintola seisova pöytä-tyylisesti. Lisäksi Gilanista tilataan paljon kakkuja ja muita leivoksia, joita siellä leipomon puolella juuri sitten taiotaan. Tein paljon juoksevia hommia, esimerkiksi täytin astianpesukonetta (siellä oli samantyylinen kuin kouluruokaloissa, jos tiedätte mitä tarkoitan), vein roskia, siivosin, kokosin kakkulaatikoita, ja sain auttaa voileipäkakkujen täytteiden tekemisessä ja niiden koristelussa. Kaikista rankin homma oli kuitenkin mansikat, joita yhdessä Kiian kanssa putsattiin ja pilkottiin varmaankin pari sataa kiloa!
Työajat Gilanissa olivat tosi kivat, sillä ensimmäinen vuoro alkoi noin puoli kuudelta, joten lähdimme Mäntsälästä viideltä aamulla ja heräsin noin tuntia aikaisemmin. Kuitenkin, tuntui että mitä aikaisemmin herää sen pirteämpi on iltapäivällä, kun tuntuu että päivää on vielä kauheasti jäljellä kun kotiin pääsi kahden aikoihin. Kaiken kaikkiaan Gilan oli ihan huippu kesätyöpaikka, jonne lähtisin heti vaikka uudestaan. Henkilökunta oli todella mukavaa ja pääsi auttelemaan paljon kaikessa. Ihan huippua, en voi muuta sanoa!




Kuvien pulan takia saatte pientä esimakua riparilta, jossa parhaillani olen. Postausta rippikoulumatkastani tulossa pian.










lauantai 14. huhtikuuta 2018

Viikkoni tet-harjoittelijana

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi kirjoittaa tämän postauksen loppuun. Olin siis 26.2-2.3 tet-harjoittelussa eli tutustumassa työelämään. Tet-paikkani oli Tuomalan koulu, noin 50 oppilaan kyläkoulu Tuusulassa. Saadakseni tästä mahdollisimman kiinnostavan varsinkin niille, jotka eivät tetissä vielä koskaan ole olleet, vastaan muutamiin kysymyksiin, joita itse pohdin. Itse odotin tet-jaksoani todella innolla ja saan ilokseni ilmoittaa, että ensi vuonna on kahden viikon harjoittelu edessä!


Missä olin tetissä?
Kuten juuri mainitsin, olin Tuomalan kyläkoulussa Tuusulassa. Oppilaita siellä on noin 50 ja opettajia kolme. Erityisopettaja on paikalla kaksi kertaa viikossa, sekä terveydenhoitajakin talossa on, en nyt osaa sanoa kuinka usein. Keittäjä on joka päivä paikalla. Koska opettajia on kolme, luokkiakin on kolme: ykköskakkoset, kolmosneloset ja vitoskutoset. Kaikki luokat ovat siis yhdysluokkia. 
Tuomalan koulussa on käytössä hiukan erilaiset opiskelumenetelmät, ainakin verrattuna siihen tavanomaiseen alakouluun, jossa minä olin. Oppilaat tekevät maanantaiaamuna yhdessä opettajan kanssa viikkosuunnitelman. jossa sovitaan viikon tavoitteet kaikissa aineissa. Koulukirjoja Tuomalassa ei käytetä ollenkaan, paitsi muistaakseni kielissä ja matematiikassa. Suuri, ellei jopa suurin osa kaikista koulutöistä tehdään sähköisenä, esitelmä-tyylisenä. Tällöin oppilaiden itseohjautuvuus ja oman toiminnan suunnittelutaidot ovat tärkeässä osassa ja kehittyvät. Minulle tällainen tapa opiskella oli täysin vieras ja mullistava. Olin jotenkin jopa hiukan "yllättynyt" siitä, että tällainenkin tapa opiskella on täysin mahdollinen ja toimiva. Oikeastaan kaikki koulun lapset joiden kanssa vaihdoin edes muutaman sanan, vaikuttivat järkeviltä ja koulussa viihtyviltä.

Miksi ja miten hain tet-paikkaani?
Heti kun tet-lappuset saimme käteemme koulussa, kuningasidea hakea Tuomalaan oli syntynyt. En edes muista, oliko idea minun vai äitini. Äitini on siis töissä Tuomalan koulussa, vitoskutosten luokanopettajana. En kuitenkaan saanut tätä paikkaa pelkästään äitini ansiosta, vaan etsin Tuusulan kunnan sivuilta rehtorin puhelinnumeron, ja soitin hänelle. Kerroin reippaasti ja kohteliaasti asiani eikä minun oikeastaan kauheasti tarvinnut perustella, miksi olisin hyvä harjoittelija. Suosittelenkin kaikkia tet-paikkaa hakevia soittamaan tai menemään jopa paikan päälle, antaen mahdollisimman hyvän kuvan mahdolliselle tulevalle työnantajalle. Sähköpostikin voi olla hyvä vaihtoehto, mutta itse kallistuin enemmänkin puhelinsoiton puoleen. Minusta se antoi hyvän kuvan ja uskon vaikuttaneeni järkevältä, kun paikan saanti sovittiin jo heti puhelimessa.
Yksi suurimpia syitä, miksi hain Tuomalaan oli myös se, että pystyn näkemään itseni opetusalalla tulevaisuudessa. Ainakin tällä hetkellä opettajan ura on minulla tähtäimessä ja tiesin saavani harjoittelussani arvokasta kokemusta käytännön työstä alakoulussa. Vaikka päätöksentekoon on vielä matkaa, opettajan ura on yksi suurimmista unelmistani.




Mitä tarkalleen ottaen tein harjoitteluni aikana?
Viikkoni alkoi vitoskutosten viikkosuunnitelman rakentamisella, jonka jälkeen he saivat aloittaa matematiikan itsenäisen työskentelyn. Aamulla pidettiin myös viikon aloituspalaveri (itsekeksitty ilmaisu :) ), jossa sitten suunniteltiin viikolle koko koulun toimintaa, esimerkiksi torstain hiihtoretki 3-6.-luokkalaisille. Tet-viikollani koulussa oli 39 ylimääräistä oppilasta, jotka olivat tulleet Tuomalaan väliaikaisesti Kirkonkylän koulusta sisäilmaongelmien takia. Palaverissä pohdittiin ("vierailevien tähtien" takia) myös ruokailuaikatauluja uusiksi, jotta kaikki omat ja toisen koulun lapset pääsisivät sujuvasti syömään. 
Viikon aikana olin joka päivä ykköskakkosten luokassa yhden tai useamman tunnin auttelemassa matematiikassa, lukemisessa ja yhden tunnin musiikissakin. Matematiikassa minulla oli joka tunnilla oma pieni ryhmä, jossa oli kolme-neljä oppilasta. Menimme atk-luokkaan tekemään tehtäviä, jotta sitten saisin heitä tuettua ja autettua rauhassa. Ihanaa huomata että osaan vielä ykköskakkosten laskuja, haha! Jos jonkinlainen tähtihetkeni viikolta täytyy valita, se olisi varmaankin nämä matikantunnit, jotka osoittautuivat oikein antoisiksi niin minulle kuin oppilaillekin. Toisinaan tarvittu tuki oli nimenomaan auttamista ja neuvomista tehtävän ymmärtämisessä, toisinaan se oli auttamista huomion keskittämisessä tehtävään, kun kiinnostus meinasi oppilailta loppua. 
Oikeastaan, nyt kun mietin tuota tähtihetkeni-juttua, tajusin, että jokaiselta luokalta minulle löytyi lempparihetki tai aihe. Ykköskakkosilla se oli matematiikka, kolmosnelosilla omat työt (eli viikkosuunnitelmassa määritellyt esitelmät ja kirjoitelmat) ja vitoskutosilla englanti. Siitä pääsemmekin toiseen tärkeään hommaani, joka liittyy vitoskutosten englannin projektiin. Heidän oli siis tarkoitus kirjoittaa englanniksi kirje ulkomaille, ihmisille jotka he tuntevat. En ole varma saanko kertoa asiasta tai kyseisistä ihmisistä oikeastaan paljoa, enkä aiokaan. Oppilaat siis kirjoittivat englannin tunnilla lauseita mm. talvilomastaan, luokan uusista kalusteista ja muista yleisistä kuulumisista ja tapahtumista ja minä sitten kirjoitin kirjeen tietokoneella puhtaaksi kooten heidän omat lauseensa yhteen. 
Torstaina, kun kolmoset, neloset, vitoset ja kutoset lähtivät hiihtämään, pääasiassa minun vastuullani oli kahdeksan oppilasta, jotka eivät lähteneet mukaan. He olivat kolmosnelosia, jotka pitivät liikuntatuntinsa ulkona luistelemalla koulun pihassa hiihtämisen sijaan. Talossa oli kuitenkin koko ajan yksi opettaja, joten minua ei todellakaan jätetty sinne yksin. Kun kahdeksikkoni tuli sisälle, passitin heidät tekemään omia töitä ja matematiikkaa, jotta viikon tavoitteet tulevat täytettyä. Välitunnilla olin niinkin lepsu, että päästin heidät pelaamaan liikuntasaliin kpk:t. Jos jotain viikolta opin, niin sen että kpk, eli kaikki polttaa kaikkia -leikki on Tuomalassa kova sana. Minulta tultiin aina kysymään, saako mennä pelaamaan kpk:ta, varmaankin juuri sen takia, että annoin lähes aina luvan. :)
Jotta tästä postauksesta ei tule kilometrin pituista, kerron vielä hiukan näistä oppilaiden "omista töistä", jotka äsken mainitsinkin. Omat työt ovat siis hommat, joita heidän on saatava tehtyä viikon aikana, muuten jäädään torstaina tai perjantaina koulun jälkeen ne tekemään. Omiin töihin kuuluu tietysti matematiikka ja esimerkiksi kolmosnelosilla fiktio-harjoituskirjoitelma, esitelmä vapaavalintaisesta maasta sekä avaruus-esitelmä. Tuomalassa töitä, varsinkaan esitelmiä ei yleensä jaotella oppiaineiden mukaan, sillä niiden olisi tarkoitus olla monialaisia. Kun esitelmät olivat valmiit, ne esiteltiin muulle luokalle. Näin muutaman esitelmän ja pakko sanoa, jo kolmos-nelos-luokkalaiset olivat todella taitavia esittäjiä. 


3-4.-luokkalaisten viikkosuunnitelma


Mitä tykkäsin? 
Hyvää ruokaa! No, se ei tietenkään ollut tärkein asia, mutta ruoka oli kyllä tosi hyvää. Ainakin paljon parempaa kuin omassa koulussani, jos niin voi sanoa loukkaamatta kenenkään tunteita. Kasvisruoatkin olivat huippuja, nam!
Kaiken kaikkiaan koko viikko oli sanalla sanottuna paras, sillä tästä ei työelämään tutustuminen voi kyllä parantua, ainakaan minun henkilökohtaisen kokemukseni perusteella. Tietysti jos opetusala ei kiinnosta, ei siitä voi nauttia täysin rinnoin. Kaikki oppilaat olivat ihania ja aivan huippuja! Oppilaat ja henkilökunta ottivat minut heti osaksi tiimiä ja yhtäkkiä saatoin löytää itseni numeroimasta allu-testejä erityisopettajan kanssa jutustellen. Hänellä on kyllä myöskin niin mielenkiintoinen työnkuva. Opin viikon aikana oikeastaan kaikkien oppilaiden nimet, ainakin heidän jotka olivat paikalla sinä aikana. Perjantaina ykköskakkoset ja kolmosneloset täyttivät minulle ihan palautelappuset, joista tuli minulle hyvä mieli. He ilmeisesti tykkäsivät minusta yhtä paljon kuin minä heistä. (lasten suusta se totuus tulee, eli ilmeisesti olin huippu tyyppi <3) Tet-todistuksenikaan ei olisi paljoa parempi voinut olla, joten olin todella iloinen ja tyytyväinen. Viikon loputtua voin kyllä sanoa, että oli aika haikea mieli jättää kaikki ihanat ihmiset sinne. (annoin heille myös vikana päivänä karkkia, joten nyt he ainakin rakastavat minua, heh) Suurimman osan kanssa kyllä varmasti vielä tavataan!

5-6.-luokka

1-2.-luokka.


Ja kyllä, opettajainhuoneessa on herkkuja. Checked.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Murun koiraystäväkirja

Kuten lupailinkin, tässä onkin sitten Murun koiraystäväkirja-postaus, jossa on siis aivan samat kysymykset (kohdat johon vastataan) kuin edellisessäkin postauksessa, Messin koiraystäväkirjassa. Idea on siis aivan sama kuin edellisessäkin postauksessa, mutta tällä kertaa vastaukset on raapustellut Muru. Sain tämänkin nyt kirjoitettua ja julkaistua, joten nämä tulevat sopivasti viikon julkaisuvälillä. Nämä molemmat postaukset saivat inspiraationsa Aamulta, kiitos hänelle!





Nimeni: Muru, kuten jo kaikki varmasti tiesitte. Oikea nimeni on Nartsukan Arctic Sun, joka siis ilmeisesti liittyy jotenkin aurinkoon ja arktiseen ilmastoon. En ole ihan varma, mutta onneksi minulla on vielä hyvin aikaa opetella enklantia. Minä ja viisi sisarustani omistamme kaikki tuon saman Arctic-alkuliitteen kasvattajanimen perässä, olemmehan me talvipentuja. Minusta se sopii oikein hyvin, ja kaiken lisäksi tykkään talvesta ja auringosta!
Lempinimiäni ovat mm. Mursu (mistähän lie tullut..), Mussu, Mussukka, Murbs, Murmeli, Boss Baby, Likka, Törppö, Murunen, Muro..lista vain jatkuu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Osoitteeni: Messi ilmeisesti kertoi viime viikolla aika tyhjentävästi, mutta itsepäisenä ja fiksuna lapsena kerron tietysti oman versioni. Oikeastaan vain siitä syystä että Messi on nössö eikä tiedä mistään mitään. Asun Mäntsälässä, joka ilmeisesti sijaitsee jossain päin Suomenmaata, mistä sitä tietää. Ja vaikka en tiedäkään, en sitä kenellekään paljasta. Ups..
Yleensä arkipäivisin kun ihmiset eivät ole kotona, huoneiden ovet on suljettu. Minä muka muuten söisin ja tuhoaisin kaiken, jos kukaan ei ole vahtimassa. Niin varmaan. Meillä on siis Messin kanssa käytössämme olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, ylä-ja alakertojen aulat sekä eteinen. Minusta ihan kiva alue, mutta yleensä tyydymme oleilemaan sohvilla tai kodinhoitohuoneessa, jossa kaikki tavaramme ja tietysti ruoka-ja juomakippomme ovat. Kun ihmiset sitten viimein viitsivät ilmaantua takaisin kotiin saamme kulkea kaikkialla talossa kun meitä voi kytätä. Öisin nukun yleensä Airin huoneessa ja sinne Messikin mahtuu. Airin täytyy silloin jättää ovi yksi auki, jotta pääsemme juomaan, joka on kuulemma ärsyttävää kun kaikki katulamput heijastuvat alakerran aulaan. Aika typerä huomio, mutta sen takia emme ihan joka yö pääse Airin huoneeseen nukkumaan. Silloin nukumme yläkerran tai alakerran sohvilla.

Väritys: Niinkin hieno kuin ruskea valkoisin merkin. Ymmärtääkseni siis niin kutsuttu pohjavärini on ruskea, sitten minulla on valkoisia "merkkejä" eli vatsani ja osa tassuistani ovat valkoiset, samoin kuononi ja otsassani minulla on "piirto". Lisäksi kaulani ympäri kulkee valkoinen, aika paksu raita. Joku sanoi sitä joskus huiviksi. Silmäni ovat sekoitus jotain kellertävää, ruskeaa ja vihreää. Useimmiten, kuten tällä hetkellä silmiäni ei edes näe kunnolla pitkän turkkini alta.

Ikäni: 1 vuosi, 2 kuukautta ja 2 päivää. Halusin olla täsmällinen, etten näyttäisi yhtään huonommalta kuin Messi. Ja kyllä, luin sen älykääpiön postauksen. Syntymäpäiväni, eli päivä jona maailmankaikkeus sai viimein kalleimman aarteensa, on 26.12. Airin mielestä se päivä kun hän sai tietää minun olevan tulossa heille ja se päivä kun hän kirjoitti siitä postauksen, oli aivan juuri äsken. Siitä tulikin mieleeni, tämän blogin sisältö oli varmasti jotain kamalan luokattoman roskan ja tylsän aikakausilehden väliltä ennen kuin minä astuin mukaan.

Perheeni: No ihmisperhettä minulla riittää, ja sitten on vielä kaikki heidän ystävänsä ja ties mitkä, jotka täällä ramppaavat edes takaisin. Ota nyt siitä sitten selkoa! Olen pikkuhiljaa alkanut totutella ajatukseen, etten minä ole tämän talon pää vaan mamma. Raskastahan se on tuollainen tajuta, mutta onneksi voin pompotella Messiä niin paljon kuin sielu sietää. Ja sehän sietää!
Koiraperheeseeni kuuluu emoni Luna ja isäni Capu. Luna asuu siskoni kanssa ihan meidän naapurissamme. Lisäksi veljeni asuu myös samalla asuinalueella, joten törmäilemme usein, varsinkin silloin kun olimme pienempiä, järjestelimme aina pentutreffejä. Minulla on siis kaksi veljeä ja kolme siskoa. Isääni en ole koskaan tavannut, enkä muutamaa sisaruksistani en ole nähnyt sen jälkeen kun muutimme eri paikkoihin. Toivon, että se päivä vielä joskus koittaa!
Kuuluuhan perheeseeni myös Messi ja muut maan matoset, hamstereita ne taisivat olla. En oikein ymmärrä niiden elämää, mutta eivätpä ne minua häiritse. Sitä paitsi, ne ovat suurimman osan ajasta häkeissä, kun minä saan mennä viipottaa minne haluan. Haahaa! Noh, onhan se Messikin joskus ihan kiva kun antaa minulle herkkunsa tai leikkii kanssani. Ja Messi on myös hyvä istuinalusta.





Lempivärini: Keltainen. Alun perin minun "teemavärini" piti olla vaaleanpunainen tai pinkki, mutta Airi sai muut ylipuhuttua keltaiseen. Ilmeisesti käyttäen apunaan nimeäni, sillä aurinkohan on keltainen.. Minusta keltainen sopii minulle ihan hyvin, minulla on esimerkiksi keltaiset valjaat (ja toiset valjaani ovat oranssit), hihna ja kaulapanta. Minulla on siis ihan tavallinen Rukan keltainen panta, jotkut saattavat tietääkin sen. Minusta se on kiva!

Lempiruokani: Kaikki syötävä! Rakastan ruokaa yli kaiken, joten voin syödä mitä vain. Kasviksetkin menevät oikein hyvin, vaikka Messi vihaakin niitä. Kaikki porkkanan ja kurkun palaset ovat hyviä, samoin kaikki missä on lihaa. Messillä on kana-allergia, joten minä saan yleensä syödä kaikki kananamit ja -herkut, joita olemme vaikka saaneet lahjaksi jostain. Lisäksi syön oikeastaan kaikkia luita ja namitankoja, koulutusnameja, juustoa, kinkkua sekä tietysti oman ruokani ja hammastikkuja. Minulle voi oikeastaan syöttää mitä vain, sillä vatsani ei mene sekaisin. Kaikista ykkösherkkuni on kuitenkin varmaan possunkorvat, niin kuin Messilläkin. Saamme niitä vain erityistilanteissa jos olemme olleet todella hienosti, joten ne maistuvat aina vain paremmilta, kun niiden saamista täytyy odottaa ja sen eteen on tehtävä jotain.

Lempieläimeni: Lemppareitani ovat varmasti kaikki, joiden kanssa voi leikkiä. Koirat ovat varmaankin parhaita, sillä sellainen minä itsekin olen. Metsässä tai lenkillä olen muutaman kerran nähnyt jäniksen ja nekin vaikuttavat ihan mukavilta veijareilta. Luulen kuitenkin, että ne saattaisivat vain päätyä lautaselleni. Hamstereistamme en ole koskaan oikein välittänyt, joten on vaikea sanoa lempieläintä koirakavereiden lisäksi. Kissojakaan en ole kauheasti tapaillut, yleensä vain säikytän ne pois haukkumalla . Menkööt muualle sähisemään.
Pakko siis sanoa, että lempieläimeni on koira. Koiria on kaikista helpoin ymmärtää, sillä ne ovat sopivan yksinkertaisia minun makuuni. Siis kaikki paitsi minä. Aivoni ovat sen verran kehittyneet, että ymmärrän muiden koirien elämän yksinkertaisuuden. Oma elämäni onkin niin kauhean monimutkaista ja hohdokasta. No, kuitenkin koirat ovat parasta seuraa ja niiden kanssa voi leikkiä ja riehua mielensä mukaan. Minulla onkin paljon korvaamattomia koirakavereita!

Pahin mokani: Minähän en koskaan oikein mokiani tunnusta, vaikka tiedänkin että nyt olen mokannut. Ehkä sen näkee kasvoistanikin, kun olen tehnyt jotain väärin. Yksi pahimpia mokiani oli ainakin äidin uuden valkoisen olohuoneen maton turmeleminen. Se oli kaikkiaan meillä ehkä kaksi viikkoa, jonka jälkeen se meni pesulan kautta kaappiin odottelemaan parempia päiviä. Aluksi olin tainnut vähän niin kuin pissata sen päälle, jonka jälkeisenä päivänä soin paketillisen rusinoita ja oksensin ne sitten siihen matolle. Ihmisten mielestä rusinat eivät ole oikein hyväksi minulle tai muillekaan koirille, ja uskonkin sen sillä oloni oli loppupäivän aika kehno. No, sitten meni varmaan muutama päivä kunnes mattoon ilmestyi punaisia pieniä veriläikkiä, sillä yksi kynteni oli leikatessa alkanut tihkua verta, joka sitten sotki maton. Lisäksi sen päälle tuli toisetkin pissat ja likaisia tassunjälkiä, kun olimme juuri tulleet lenkiltä eikä kukaan ehtinyt kuivata tassujamme ennen kuin Messin kanssa rynnistimme matolle talsimaan. No, sitten alkoi mammalla ilmeisesti toivo huveta, sillä matto vietiin pesulaan.

Kun suutun, niin: En kovin usein suutu, mutta joskus saatan suuttua Messille vaikka leluni viemisestä. Yleensä saan kyllä tahtoni nopeasti läpi tuollaisissa asioissa, kun vähän murahdan. Silloin Messi tajuaa antaa minun leluni takaisin minulle, jolloin kaikilla on sitten taas kivaa. Messi on yleensä myös aika innoissaan kun meille tulee joku kotiin tai vaikka vieraita, joten silloin se saattaa hyppiä innoissaan ihmisten päälle. Silloin usein haukun Messille, sillä se ei osaa ollenkaan käyttäytyä.




Mistä en pidä: En tykkää jos joku halailee liian kauan, esimerkiksi lapset tekevät usein niin, että jäävät roikkumaan kaulaani. Saatan päästää kurkustani pienen murahduksen jos en pidä jostain, mutta onneksi ihmiset silloin tajuavat lopettaa. Tykkään kyllä lapsista ja ihmisistä tosi paljon, mutta joskus he ovat vähän ärsyttäviä. En myöskään tykkää siitä jos kukaan ei huomioi minua vaan Messi vaikka varastaa kaiken huomion tai kun ihmiset keskittyvät vain toisiinsa, vaikka minä olen huoneessa. En oikein tykkää siitä, että kukaan ei rapsuta tai silitä minua.

Mistä pidän: Tässä kohdassa listani oli, valitettavasti, aika samanlainen kuin Messin. Kaikista eniten tykkään kuitenkin huomion keskipisteenä olemisesta. Yleensäkin pyörin ihmisten jaloissa tai änkeydyn viereen tai syliin sohvalle, jotta joku huomioisi ja rapsuttaisi minua. Pidän myös siitä, kun joku juttelee minulle, vaikken ymmärtäisi yhtikäs mitään. Lisäksi kaikki ruoka on mieleeni, varsinkin herkut!

Mottoni: Päätin nyt olla vähän kuin Messi (en ottanut siltä mallia!!!!) ja löysin itsekin pienen Nalle Puhin tekstin. Olkaas siis hyvät.


"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo"


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Messin koiraystäväkirja

Messi on ennenkin tainnut raapustella tänne blogiin jotain pikkupätkiä, mutta nyt se pääseekin kirjoittamaan koko postauksen. Idea tähän tuli Aamulta, kiitos! Alun perin ajattelin tehdä Messille ja Murulle yhteisen ystäväkirjapostauksen, mutta ajatustyötä tämän postauksen taustalle tehdessäni, tajusin että olisi parempi tehdä molemmille omat. Kyseessä on kuitenkin niin erilaiset persoonat, joten vastauksetkin ovat ihan erilaisia. Joten, voitte odottaa toistakin tällaista postausta piakkoin. :) Toivottavasti opitte nyt jotain uutta Messistä!





Nimeni: Messi. Oikea nimeni on Nartsukan Your Best Friend ja se kuvaa minua hyvin! Onhan se vähän hupsu nimi, mutta omistajieni mielestä kai ihan hyvä ja minä tykkään. Olen sellainen kaikkien kaveri ja kaikki tykkäävät minusta, vaikka Muru yrittää aina viedä kaiken huomion. Tietysti onhan minulla niitä fiksuja ja vähemmän fiksuja muita lempinimiä, esimerkiksi: Mersu, Mers, Merbs, Murmeli (tällä nimellä meitä molempia oikeastaan kutsutaan, joten en enää edes tiedä tarkoitetaanko sillä minua vai Murua), Mercedes Benz, Merce, Messu, Messukka, Nössö, Tossukka...

Osoitteeni: Asun Etelä-Suomessa, tarkemmin sanottuna Mäntsälässä. Kotini on aika mukava kaksikerroksinen omakotitalo, joita tällä alueella on muutama muukin. Kotona minulla ei oikeastaan ole mitään omaa petiä tai paikkaa, paitsi kodinhoitohuone, jossa meidän ruokamme ja juomakippomme ovat. Yleensä nukun olohuoneen tai yläkerran aulan sohvalla, lattialla tai Airin huoneessa lattialla tai sängyllä. Ainut paikka mihin emme Murun kanssa saa mennä on mamman ja isin huone, mutta muuten saamme kulkea koko talossa. Silloin kun olin vähän pikkuisempi pentu, en saanut mennä yläkertaan, etten loukkaantuisi portaissa. Sama juttu oli Murun kanssa silloin kun se muutti meille. Voihan possunkorva, siitähän on iäisyys!

Väritys: Ymmärtääkseni rekisterissä lukee valko-ruskea, sillä.. sen värinen minä olen. Kuulemma niin sanottu pohjavärini on valkoinen, ja minulla on ruskeita läikkiä. Minua on sanottu joskus lehmän väriseksi. En kyllä tiedä millaisia lehmät ovat, sillä en ole koskaan nähnyt kunnolla. Iän myötä tassuihini on tullut myös pieniä ruskeita pilkkuja, ties mistä. Silmäni ovat nyt aika kellertävät/vaalean ruskeat. Alun perin ne olivat siniset, sitten kai hiukan vihertävät ja nyt.. noh, tuollaiset.

Ikäni: 2 vuotta, 7 kuukautta ja 13 päivää. Tunneista ja minuuteista en osaa mennä takuuseen, vaikka nekin varmaan jostain löytyisi. Synnyin siis 8.7.15, eli täytän kesällä jo kolme! Hui apua! Ainakin omistajieni mielestä siitä kun tänne muutin, on vain silmänräpäys. Ja onhan aika mennyt huikean nopeasti, sillä jotkut teistäkin saattavat muistaa ne ajat, kun minua ei vielä edes ollutkaan.

Perheeni: Perheeseeni kuuluu tietysti kaikki nämä ihmiset, joita on yleensä kuusi. Onhan niitä sitten vielä kolme lisää, mutta he eivät käsittääkseni asu tässä samassa talossa. Lasken heidän kuitenkin laumaamme. Onhan täällä sitten kolme noita hamstereita, mutta muistan hämärästi myös kaksi aikaisempaa tapausta. En ihan ymmärrä mitä nuo pikkuiset otukset oikein ovat tai miksi ne täällä asustelevat, mutta en valita. Mitä enemmän ystäviä, sen hauskempaa on!
Onhan minulla sitten myös koiraperhe, ja kaikki koiraystävät. Emoni nimi on Coco ja isäni Torres. Isääni en kyllä ole koskaan tavannut, enkä valitettavasti voi enää koskaan tavatakaan. Emoani en oikeastaan muista, mutta olisi varmasi kiva joskus nähdä! Sisaruksia minulla on viisi, kaksi veljeä ja kolme siskoa. Koiraystäviäkin minulla on paljon ja vaikken heitä laskekaan perheeseeni, ovat he tärkeitä. Tärkein koiraystäväni ja perheenjäseneni on kuitenkin "pikkusiskoni" Muru! <3





Lempivärini: Turkoosi ja sininen. Minulla on paljon turkooseja ja sinisiä tavaroita, sillä se väri kuulemma sopii minulle. Kaulapannassanikin on sinistä, ja valjaani ovat jotain sinisen ja turkoosin väliltä. Nyt kun mietin, jopa juomakuppini on sisäpuolelta sininen! Alun perin juoma- ja ruokakuppini olivat molemmat beigen värisiä, mistä pääsenkin kertomaan teille hyvän tarinan. Nyt kuppini ovat hiukan erilaiset. Molemmat ovat beigejä "pohjaväriltään", mutta juomakuppi on siis sisäpuolelta sininen. Sillä on tunnearvoakin, ainakin noille ihmisille, sillä se on äidin koiran, Emman vanha. Harmi etten päässyt koskaan häntä tapaamaan! No, tarina tulee kuitenkin tässä. Olimme tulossa Kolilta tänä kesänä, kun pysähdyimme matkan varrella. Jostain syystä takaluukku piti vielä avata, kai sinne jotain lisää laitettiin, ja räiskis! Hieno kuppini tippui (Airin huonon pakkauksen ansioista) asfaltille ja meni rikki. Olihan se aika harmillista, mutta nykyinen juomakuppini on aivan yhtä hieno!

Lempiruokani: Ehdottomasti possunkorvat!!! Ne ovat harvinaista herkkua ja ehkä siksi niin hyviä. Tykkää tietysti myös kinkuista ja makkaroista, mutta niitä en saa syödä oikeastaan ikinä, sillä niiden suolapitoisuus ei ole hyväksi minulle. Aika mälsää. Tykkään myös kalasta, sillä sitä on jokapäiväisissä ruokanappuloissani. Alun perin söin kanaruokaa, mutta pian ihmiset tajusivat, että minulla on kana-allergia. Tai oikeastaan en saa nyt syödä mitään siipikarjaa. Mitä ikinä se tarkoittakaan. En kauheasti tykkää esimerkiksi kurkusta ja porkkanoista, joita Muru taas voisi syödä loputtomiin. Yleensä se syökin kaikki minulle annetut "rehut". Tai Muru varmaan söisi minun kaiken ruokani, jos ihmiset eivät estäisi. Rakastan kyllä ruokaa eikä minulla ole koskaan ollut ongelmaa syömisen kanssa, mutta jos Murulle jäi vielä nälkä niin kyllä minä voin omastani antaa..

Lempieläimeni: Koirat, sillä sellainenhan minä itsekin olen. Muita lemppareita on varmaankin nuo hamsterit, ovathan ne ihan hauskoja pikku-veijareita. Yleensä olen kuitenkin aina varuillani, jos ne vaikka keksisivät hyökätä. Ja sitten tietysti kaikki syötävät eläimet ovat kivoja, niin kuin pikkupossut ja kalat. Kissoista en niin välitä, joten pysyn turvallisen välimatkan päässä. En todellakaan halua saada kynnenjälkiä kuonooni!

Pahin mokani: Valitettavasti olen mokaillut kerran jos toisenkin, mutta ainakin olen aina oppinut jotain. Pahimpien mokien listaan pääsee ainakin se yksi ainokainen kerta, kun karkasin kotoa biologisen koirasiskoni kanssa, joka oli meillä kylässä. Olin ehkä yksivuotias ja karkasimme yhdessä metsään. Kyllä meidät sitten lopulta löydettiin ennen kuin pimeä ehti tulla enkä sen jälkeen ole uskaltanut karata. Kerta riitti mainiosti!
Muita aika pahoja mokia tapahtui, kun olin vielä pikkupentu. Söin mamman kaikki matot rikki, Airin ratsastuskypärän, koululaukun, jalkarahin kulmaa, lipaston jalkaa, lattialistan ja muutaman kakkupohjankin olen elämäni aikana syönyt. Ja varmaan pari muutakin leivonnaista tai muuta ruokaa, joka ei minulle kuulu. Mamma ei oikein tykännyt, joten nyt olen yrittänyt käyttäytyä paremmin, jottei kenellekään tule paha mieli. Ja kyllähän se vähän vatsassa vääntää, kun syö puolikkaan kakkupohjan. Ei siitä loppujen lopuksi minullekaan niin hyvä mieli tullut.

Kun suutun, niin: Tämä on aika vaikea kohta, sillä en oikein ikinä suutu. Joskus tosin saatan turhautua, kun en tajua mitä tapahtuu. Esimerkiksi silloin kun lapset painivat tai vaikka hyppivät sohvilla. Silloin alan usein haukkumaan, sillä en oikein tajua mitäs se tuollainen käytös on. Ihmiset osaavat olla hämmentäviä, mikä ei aina ole kauhean kivaa.

kaksi eri persoonaani:




Mistä en pidä: En oikein tykkää jos joku rutistaa tai halaa liian kovaa tai liian kauan, vaikka paljon tykkäänkin haleista ja pusuista. En myöskään tykkää siitä, kun Muru tulee istumaan päälleni. Tätä tapahtuu aika usein, eikä Muru tunnu oikein tajuavan etten siitä tykkää, vaikka murisenkin tai yritän potkia sitä pois. Etsisi oman istumapaikan! Loppujen lopuksi, jos joku ihminen ei tule minua pelastamaan Murun takapuolen alta, voi olla että jään sinne. Joskus kuitenkin menen sitten itse etsimään uuden istumapaikan ja odottelen että Muru tulee uudestaan istumaan päälleni.

Mistä pidän: Näitä on paljon! Pidän ruoasta, herkuista, ihmisistä, rapsutuksista, haleista, pusuista, makoilusta, juoksemisesta, uimisesta, huomiosta, leikkimisestä, leluista, luista, vedestä, lumesta, eri vuodenajoista, retkeilystä, metsästä, luonnosta, muista koirista, Murusta, muista vaarattomista eläimistä, lenkkeilystä, vapaa-päivistä, temppujen tekemisestä ja opettelusta, kehuista, lapsista, pehmeistä tyynyistä, trimmauksen jälkeisestä alkuhuumasta, uusista tuttavuuksista, ystävistä, imureista, pelloista, kepeistä.. lista vain jatkuu ja jatkuu.

Mottoni: En osaa supistaa elämänasennettani yhteen lauseeseen, joten valitsin pienen Nalle Puhin
"elämänviisauden". Nämä lauseet kuvastavat hyvin minua, monet ehkä tajuavatkin miksi. :) <3

"Mikä päivä nyt on?" kysyi Nalle Puh. 

"Tänään", vastasi Nasu. 

"Lempipäiväni", sanoi Nalle Puh


Suositut tekstit